Olin niin paljon oksennellut ja ripuloinut perjantaina ja lauantaina, että kultsi vei minut lauantaina klo 23 jälkeen sairaalaan. Sisään mentiin 23.45, lääkäriin pääsin klo 02! Siinä ehdin monta kertaa mielessäni itkeä huonoa oloani ja hirveää päänsärkyäni. Yritin juoda vettä ja yhden mandariinin sain alas sen kahden tunnin aikana. Kultsi pelkäsi, että olin kuivunut. Ja niinhän minä sitten olin lääkärinkin mukaan. Verikokeen mukaan ei ollut tulehdusta, valkosolut olivat hiukan koholla.
Jäin päivystykseen yöksi tiputukseen, eristyshuoneeseen ripulin takia. Ja lääkäri lohdutti, että nyt 12 viikolla raskaana alkaa olemaan pahimmat pahoinvoinnit käsillä :-| Tahdon pahoinvoinnin pois!!!
Yö oli kamala, peti kova, tyyny kova. Vesi ja mahdariini tulivat ulos. Vilu. Onneksi sain lisää peittoa. Välillä kävi joku vaihtamassa tippapussia, aamulla seitsemältä kuumetta mittaamassa (37), lääkäri tuli kahdeksalta, ja sain luvan lähteä. Olin yön aikana syönyt pikkuhiljaa yhtä banaania ja juonut muutaman desin vettä. Olin valvonut koko yön, ehkä kuuden maissa alkanut nukkumaan. Aamiainen tuli 8.30, ja sain sen pysymään sisällä, ja päätäkään ei enää särkenyt! :-) Kultsi tuli hakemaan yhdeksältä. Sitten kotia ja nukkumaan.
Yhdeltä heräsin tekemään töitä. Välillä kävimme ulkona kävelemässä. Onneksi syömäni ruoka ja juoma pysyi sisällä, mitä nyt vatsa on löysä. Täytyy ottaa se puheeksi Naistenklinikalla tiistaina.
maanantai 31. toukokuuta 2010
tiistai 25. toukokuuta 2010
Viikkoja 10 täynnä
Kävimme pyöräilemässä viime lauantaina 10 kilometriä. Vauu! Pyöränkumit olivat mielestäni liian kovat, ja kivistä tietä mentiin. Masukit eivät tykkää! Täytyy seuraavaa kertaa ajatellen tyhjentää pyöränkumeja tyhjemmäksi.
Istuskelin välillä mättäällä ja söin hedelmiä. Nautin viimeisestä hellepäivästä, ja nyt ei ollut niin kuuma. Odotan, että etominen häipyisi, jotta jaksaisin pyöräillä pitempiä lenkkejä.
Tässä yhtenä iltana alkoi päätä särkemään kunnolla, ilmi selvää migreeniä. Taisi olla ukkosta ilmassa. Seuraava yö oli kamala: juoksin oksentamassa varmaan neljä kertaa, pää oli kipeä, Panadol ei auttanut. Kaikki, mitä söin, tuli ulos. Yritin rentouttaa itseäni jaloista päähän, mutta aina se jäi yritykseksi, eli en ensimmäisestä varpaasta eteenpäin päässyt. Kello kävi, epätoivo iski, päätin yöllä, että en seuraavana päivänä töihin mene. En yksinkertaisesti jaksa, kun olin nukkunut vain muutaman tunnin, ja päätä särki. Aamulla laitoin kelloin soidessa viestiä pomolle.
Minä muuten ilmoitin tässä muutama viikko sitten eräänä perjantaina pomolle asiasta näin: "Mulla on pommi kerrottavana". Sanoin, että kerron aika aikasin, mutta kun voin välillä niin huonosti, että ei ihmettele. Hän sanoi, että onnittelisi, mutta ei ihan vielä. Hän otti asian ihan positiivisesti. Kyllä hän tietää, että olemme yrittäneet lasta jo ties vaikka kuinka kauan ja adoptioprosessiakin yritettiin. Hän sanoi, että otan ihan iisisti nyt. Töitä tulee ja menee, niistä ei kannata ottaa stressiä. Onhan hänelläkin kolme poikaa...
Migreeniä potiessani sinä aamuna pomolta tuli sitten tekstiviesti takaisin, että silloin varmasti on töissä rauhallista, ja yritän vain parannella itseäni. Onneksi pomo ymmärtää. Edellisen työpaikan pomo ei olisi ymmärtänyt (ja sen takia sieltä lähdinkin)
Jäin sitten sinä päivänä kotia pitämään sohvaa paikoillaan. Kyllä se migreeni jossain vaiheessa iltapäivällä hälveni, nukuin, välillä katsoin kovalevyä tyhjäksi Hauskoista Kotivideoista, välillä lueskelin... Mutta kyllä siihen sairasteluun koko päivä meni. Välillä yritin syödä, välillä oksentelin, mutta illalla söin jo lusikallisen jäätelöä! Enempää en olisi saanut alas.
---------
Viime tiistaina tuli Väestöliitosta kirje: Lääkäri oli laittanut minulle ison esitteen luettavaksi: "Äidille". Post-it lappu oli päällä: Tässä hiukan luettavaa, terv. VSA. Oli kirjanen uudempi painos kuin se, minkä saimme neuvolasta. Nyt se on luettu kannesta kanteen.
Perjantaina kävin neuvolassa. Soitin sinne torstaina ja valitin sitä, kun en nuku. Noh, on siihen jotain, onneksi. Tiistaina olin niin väsynyt, kun olin valvonut monta tuntia yöllä. Ihme, että jaksoin kurssilla.
Ensin olimme neuvolatädin luona, joka mittasi verenpaineen, punnitsi jne. Olin laihtunut kilon. Selitin, että oli vähän vähemmän vaatteita (helle) ja olin juuri käynyt vessassa. Ehkä pitää olla jotain painoa kertynyt seuraavaan kertaan. BMI on 21. Verenpaine oli matalampi kuin edelliskerralla, verikokeet ja pissakokeet olivat ok. Eli ei mitään huolestuttavaaa sillä saralla.
Seuraavaksi oli lekurin vuoro. Ihan mukava naishenkilö. Kirjoitti lähetteen Naistenklinikalle, että ottavat siellä sitten niskapoimu-ultrat ja kromosomiverikokeet, kun kerran tuo sairaala on synnytyssairaala (toivottavasti saan keisarileikkauksen). Sain reseptin unilääkettä. Sanoin, että jos vaikka kerran viikossa saisin ottaa tapletin, edes yhden yön nukkua kunnolla keskellä työviikkoa. Eli tenoxia yksi tapletti illalla, jos olen pari edellistä yötä nukkunut huonosti. Ihan hyvä.
Sitten sain reseptin pahoinvointiin. Olen aika herkkä, kun hampaitten harjauskin aiheuttaa etomista. Kerroin, että jos joku oksentaa, niin kyllä minäkin alan oksentelemaan. En ole vielä turvautunut niihin suppoihin, yritän pärjätä ilman.
Papakokeen nirhasi (auts!) ja sen jälkeen lääkäri otti dopplerin (kai se noin kirjoitetaan) ja liikutti sitä vatsani päällä. Kyllä ainakin yhden lapsen sydämen äänet kuultiin. Oli se jännä kuulla :-) Selitin, että on maha kasvanut, kun olen syönyt perunamuussia ja karjalanpiirakoita... Kyllä se on kohtu, joka on kasvanut, totesi lääkäri. Siis maha on jo kasvanut, vaikka on vasta 10. viikko.
Kun pääsin perjantaina töihin, pomo soitti sisäpuhelimella ja kysyi: "Onhan kaikki hyvin?" Oli huojentunut, kun kerroin, että kaikki on hyvin. Hän oli varmaan torstaina huolestunut, kun kerroin meneväni lekuriin perjantai aamuna. Mainitsin jossain vaiheessa päivää, että saan ottaa yhden unilääkkeen viikossa (jippii), kun kärsin unettomuudesta. Pomokin kärsii... Kärsitään yhdessä. :-)
Istuskelin välillä mättäällä ja söin hedelmiä. Nautin viimeisestä hellepäivästä, ja nyt ei ollut niin kuuma. Odotan, että etominen häipyisi, jotta jaksaisin pyöräillä pitempiä lenkkejä.
Tässä yhtenä iltana alkoi päätä särkemään kunnolla, ilmi selvää migreeniä. Taisi olla ukkosta ilmassa. Seuraava yö oli kamala: juoksin oksentamassa varmaan neljä kertaa, pää oli kipeä, Panadol ei auttanut. Kaikki, mitä söin, tuli ulos. Yritin rentouttaa itseäni jaloista päähän, mutta aina se jäi yritykseksi, eli en ensimmäisestä varpaasta eteenpäin päässyt. Kello kävi, epätoivo iski, päätin yöllä, että en seuraavana päivänä töihin mene. En yksinkertaisesti jaksa, kun olin nukkunut vain muutaman tunnin, ja päätä särki. Aamulla laitoin kelloin soidessa viestiä pomolle.
Minä muuten ilmoitin tässä muutama viikko sitten eräänä perjantaina pomolle asiasta näin: "Mulla on pommi kerrottavana". Sanoin, että kerron aika aikasin, mutta kun voin välillä niin huonosti, että ei ihmettele. Hän sanoi, että onnittelisi, mutta ei ihan vielä. Hän otti asian ihan positiivisesti. Kyllä hän tietää, että olemme yrittäneet lasta jo ties vaikka kuinka kauan ja adoptioprosessiakin yritettiin. Hän sanoi, että otan ihan iisisti nyt. Töitä tulee ja menee, niistä ei kannata ottaa stressiä. Onhan hänelläkin kolme poikaa...
Migreeniä potiessani sinä aamuna pomolta tuli sitten tekstiviesti takaisin, että silloin varmasti on töissä rauhallista, ja yritän vain parannella itseäni. Onneksi pomo ymmärtää. Edellisen työpaikan pomo ei olisi ymmärtänyt (ja sen takia sieltä lähdinkin)
Jäin sitten sinä päivänä kotia pitämään sohvaa paikoillaan. Kyllä se migreeni jossain vaiheessa iltapäivällä hälveni, nukuin, välillä katsoin kovalevyä tyhjäksi Hauskoista Kotivideoista, välillä lueskelin... Mutta kyllä siihen sairasteluun koko päivä meni. Välillä yritin syödä, välillä oksentelin, mutta illalla söin jo lusikallisen jäätelöä! Enempää en olisi saanut alas.
---------
Viime tiistaina tuli Väestöliitosta kirje: Lääkäri oli laittanut minulle ison esitteen luettavaksi: "Äidille". Post-it lappu oli päällä: Tässä hiukan luettavaa, terv. VSA. Oli kirjanen uudempi painos kuin se, minkä saimme neuvolasta. Nyt se on luettu kannesta kanteen.
Perjantaina kävin neuvolassa. Soitin sinne torstaina ja valitin sitä, kun en nuku. Noh, on siihen jotain, onneksi. Tiistaina olin niin väsynyt, kun olin valvonut monta tuntia yöllä. Ihme, että jaksoin kurssilla.
Ensin olimme neuvolatädin luona, joka mittasi verenpaineen, punnitsi jne. Olin laihtunut kilon. Selitin, että oli vähän vähemmän vaatteita (helle) ja olin juuri käynyt vessassa. Ehkä pitää olla jotain painoa kertynyt seuraavaan kertaan. BMI on 21. Verenpaine oli matalampi kuin edelliskerralla, verikokeet ja pissakokeet olivat ok. Eli ei mitään huolestuttavaaa sillä saralla.
Seuraavaksi oli lekurin vuoro. Ihan mukava naishenkilö. Kirjoitti lähetteen Naistenklinikalle, että ottavat siellä sitten niskapoimu-ultrat ja kromosomiverikokeet, kun kerran tuo sairaala on synnytyssairaala (toivottavasti saan keisarileikkauksen). Sain reseptin unilääkettä. Sanoin, että jos vaikka kerran viikossa saisin ottaa tapletin, edes yhden yön nukkua kunnolla keskellä työviikkoa. Eli tenoxia yksi tapletti illalla, jos olen pari edellistä yötä nukkunut huonosti. Ihan hyvä.
Sitten sain reseptin pahoinvointiin. Olen aika herkkä, kun hampaitten harjauskin aiheuttaa etomista. Kerroin, että jos joku oksentaa, niin kyllä minäkin alan oksentelemaan. En ole vielä turvautunut niihin suppoihin, yritän pärjätä ilman.
Papakokeen nirhasi (auts!) ja sen jälkeen lääkäri otti dopplerin (kai se noin kirjoitetaan) ja liikutti sitä vatsani päällä. Kyllä ainakin yhden lapsen sydämen äänet kuultiin. Oli se jännä kuulla :-) Selitin, että on maha kasvanut, kun olen syönyt perunamuussia ja karjalanpiirakoita... Kyllä se on kohtu, joka on kasvanut, totesi lääkäri. Siis maha on jo kasvanut, vaikka on vasta 10. viikko.
Kun pääsin perjantaina töihin, pomo soitti sisäpuhelimella ja kysyi: "Onhan kaikki hyvin?" Oli huojentunut, kun kerroin, että kaikki on hyvin. Hän oli varmaan torstaina huolestunut, kun kerroin meneväni lekuriin perjantai aamuna. Mainitsin jossain vaiheessa päivää, että saan ottaa yhden unilääkkeen viikossa (jippii), kun kärsin unettomuudesta. Pomokin kärsii... Kärsitään yhdessä. :-)
lauantai 15. toukokuuta 2010
23 milliä
Ja laskettu aika 15.12.2010
Kävimme keskiviikkona Väestöliitossa ultrassa. Se oli nyt todennäköisesti viimeinen kerta.
Maha-asukit ovat nyt 23 milliä, ja valitettavasti samassa sikiöpussissa, mutta sille ei voi mitään. Näillä eväillä mennään. Keskenmenon riski on 5 %, ei siis sen suurempi?! Suurin riski on tämä kaksosraskaus, suurempi kuin ikäni tai myoma (joka oli kasvanut).
Ja raskausmyrkytys on suurempi tod.näköisyys lahjamunasoluilla kuin jos olisi omilla. En nyt muista, oliko se 10 % luokkaa, kun omilla soluilla olisi ollut 6 %, siis luomuraskaudessa.
Viime viikolla neuvolassa kysyivät, missä haluamme synnyttää. Silloin ajattelin paikallista sairaalaa, mutta tänään kysyin VL:n lääkäriltä, mitä hän ehdottaa: Helsingin Naistenklinikka. Eli sinne sitten. Ja jos olisimme pysyneet omassa sairaalassa, siirto Naistenklinikalle olisi kuitenkin tullut eteen ongelmia ilmetessä. Siinä on Lastenklinikka ihan naapurissa... nyt pelataan varman päälle.
Parin-kolmen viikon kuluttua tulee kutsu uuteen ultraan, Naistenklinikalle (jos huolivat minut potilaakseen). Kyllä nyt käydään seurannassa harva se viikko.
Viime yönä nukuin suht' hyvin. Keksin uuden keinon: kun en vessassa käynnin jälkeen saa unta, luen jotain viisi sivua, puputan porkkanaa, sitten sammutan valot ja alan laskemaan japaniksi. Viime yönä aloin laskemaan, pääsin 40:ään, aloin miettimään jotain muuta, ja heti aloin laskemaan uudestaan ykkösestä. Neljä kertaa muistan laskeneeni 40:ään, ja sitten varmaan nukahdin. Pari tuntia myöhemmin heräsin uudestaan, nyt ehdin pari kertaa kymmeneen. Tämäkö toimisi? Aamulla oli ihan eri fiilis kuin eilen aamulla.
Taisin keksiä mahavaivoillekin nimen. Se minun rakas perunamuussini työpaikan läheisellä huoltoasemalla Nesteellä ei taida olla hylaa. Ruoan jälkeen alkoi mahaa vääntää, kun tulin syömästä. Seuraavalla kerralla otan kyllä pillerin mukaan.
Kävimme keskiviikkona Väestöliitossa ultrassa. Se oli nyt todennäköisesti viimeinen kerta.
Maha-asukit ovat nyt 23 milliä, ja valitettavasti samassa sikiöpussissa, mutta sille ei voi mitään. Näillä eväillä mennään. Keskenmenon riski on 5 %, ei siis sen suurempi?! Suurin riski on tämä kaksosraskaus, suurempi kuin ikäni tai myoma (joka oli kasvanut).
Ja raskausmyrkytys on suurempi tod.näköisyys lahjamunasoluilla kuin jos olisi omilla. En nyt muista, oliko se 10 % luokkaa, kun omilla soluilla olisi ollut 6 %, siis luomuraskaudessa.
Viime viikolla neuvolassa kysyivät, missä haluamme synnyttää. Silloin ajattelin paikallista sairaalaa, mutta tänään kysyin VL:n lääkäriltä, mitä hän ehdottaa: Helsingin Naistenklinikka. Eli sinne sitten. Ja jos olisimme pysyneet omassa sairaalassa, siirto Naistenklinikalle olisi kuitenkin tullut eteen ongelmia ilmetessä. Siinä on Lastenklinikka ihan naapurissa... nyt pelataan varman päälle.
Parin-kolmen viikon kuluttua tulee kutsu uuteen ultraan, Naistenklinikalle (jos huolivat minut potilaakseen). Kyllä nyt käydään seurannassa harva se viikko.
Viime yönä nukuin suht' hyvin. Keksin uuden keinon: kun en vessassa käynnin jälkeen saa unta, luen jotain viisi sivua, puputan porkkanaa, sitten sammutan valot ja alan laskemaan japaniksi. Viime yönä aloin laskemaan, pääsin 40:ään, aloin miettimään jotain muuta, ja heti aloin laskemaan uudestaan ykkösestä. Neljä kertaa muistan laskeneeni 40:ään, ja sitten varmaan nukahdin. Pari tuntia myöhemmin heräsin uudestaan, nyt ehdin pari kertaa kymmeneen. Tämäkö toimisi? Aamulla oli ihan eri fiilis kuin eilen aamulla.
Taisin keksiä mahavaivoillekin nimen. Se minun rakas perunamuussini työpaikan läheisellä huoltoasemalla Nesteellä ei taida olla hylaa. Ruoan jälkeen alkoi mahaa vääntää, kun tulin syömästä. Seuraavalla kerralla otan kyllä pillerin mukaan.
tiistai 11. toukokuuta 2010
Tieto lisää tuskaa
Olen lueskellut Helistintä ja KaksPlussaa, kuuklannut hematoomaa... Tieto lisää tuskaa. Ei pitäisi lukea yhtään mitään!
Hematoomasta luin, että se lisää keskenmenon riskiä 3-4 prosenttia. Onneksi oli paljon kertomuksia, että lopulta kaikki hyvin. Pelottaa...
Onneksi en ole vielä kiintynyt maha-asukkeihin, joten en varmaan niin romahda, jos jotain peruuttamatonta tapahtuu. Ei ole maha kasvanut eikä tunnu mitään mahasta, joten kärsitään vaan tästä pahoinvoinnista ja unettomuudesta.
Tänä aamuna en olisi millään halunnut nousta ylös, sillä olin valvonut 3 tuntia yöllä. Oli huono olo yöllä, ja mietin, olisiko minun pitänyt syödä jotain keskellä yötä.
Aamulla iskin banaanin naamaan, ja eikös se tullut ylös. Sitten söin muroja, ja ne nyt pysyivät sisällä.
Kultsi päätti, että lähdemme autolla töihin, hän heitti mut työpaikalleni, että sain "nukkua" koko matkan. Taisin vähän nukkuakin autossa, ainakin olin jossain horroksessa.
Minun on kylmä, olen kiitollinen siitä, että saan vaan istua koneen ääressä, ja olla tekemättä yhtään mitään. On hiljaista, ei ole töitä. Huono olo jatkuu. Söin mandariinin, jos se vähän helpottaisi. Mahakin on löysällä: liikaa C-vitamiinia?
Eilen aamulla olimme ainakin puolitoista tuntia äitiysneuvolassa. Ihan kiva täti kertoili kaikenlaista. Kävin vaa'alla: 62 kiloa lähtöpainoksi. Kehoitin Kultsia pilke silmäkulmassa hyppäämään myös vaa'alle. Ei uskaltanut.
Neuvolatäti kertoili, että vuonna 2011 miehetkin joutuvat vaa'alle, kolesterolimittauksiin yms. Ne ei ole enää äitiysneuvoloita vaan perheneuvoloita. Haa! Kultsi huokaisi helpotuksesta, että ei vielä tänä vuonna syynätä miesten kuntoa. Kaikkee...
Saimme muuten tietää Väestöliitossa, että luovuttaja on juuri täyttänyt 34 vuotta, 160 cm pitkä, ruskea tukka ja siniharmaat silmät. Eli juuri ne asiat sain tietää, mitä halusinkin. Enempää ei oltais saatu tietää.
Kunpa pääsisin kotia loikoilemaan soffalle ja katsomaan Hauskoja Kotivideoita. Juuri peruin erään kurssin, koska jos mulla on tällainen hoopo olo koko ajan, niin en jaksa kiinnostua mistään.
Hematoomasta luin, että se lisää keskenmenon riskiä 3-4 prosenttia. Onneksi oli paljon kertomuksia, että lopulta kaikki hyvin. Pelottaa...
Onneksi en ole vielä kiintynyt maha-asukkeihin, joten en varmaan niin romahda, jos jotain peruuttamatonta tapahtuu. Ei ole maha kasvanut eikä tunnu mitään mahasta, joten kärsitään vaan tästä pahoinvoinnista ja unettomuudesta.
Tänä aamuna en olisi millään halunnut nousta ylös, sillä olin valvonut 3 tuntia yöllä. Oli huono olo yöllä, ja mietin, olisiko minun pitänyt syödä jotain keskellä yötä.
Aamulla iskin banaanin naamaan, ja eikös se tullut ylös. Sitten söin muroja, ja ne nyt pysyivät sisällä.
Kultsi päätti, että lähdemme autolla töihin, hän heitti mut työpaikalleni, että sain "nukkua" koko matkan. Taisin vähän nukkuakin autossa, ainakin olin jossain horroksessa.
Minun on kylmä, olen kiitollinen siitä, että saan vaan istua koneen ääressä, ja olla tekemättä yhtään mitään. On hiljaista, ei ole töitä. Huono olo jatkuu. Söin mandariinin, jos se vähän helpottaisi. Mahakin on löysällä: liikaa C-vitamiinia?
Eilen aamulla olimme ainakin puolitoista tuntia äitiysneuvolassa. Ihan kiva täti kertoili kaikenlaista. Kävin vaa'alla: 62 kiloa lähtöpainoksi. Kehoitin Kultsia pilke silmäkulmassa hyppäämään myös vaa'alle. Ei uskaltanut.
Neuvolatäti kertoili, että vuonna 2011 miehetkin joutuvat vaa'alle, kolesterolimittauksiin yms. Ne ei ole enää äitiysneuvoloita vaan perheneuvoloita. Haa! Kultsi huokaisi helpotuksesta, että ei vielä tänä vuonna syynätä miesten kuntoa. Kaikkee...
Saimme muuten tietää Väestöliitossa, että luovuttaja on juuri täyttänyt 34 vuotta, 160 cm pitkä, ruskea tukka ja siniharmaat silmät. Eli juuri ne asiat sain tietää, mitä halusinkin. Enempää ei oltais saatu tietää.
Kunpa pääsisin kotia loikoilemaan soffalle ja katsomaan Hauskoja Kotivideoita. Juuri peruin erään kurssin, koska jos mulla on tällainen hoopo olo koko ajan, niin en jaksa kiinnostua mistään.
sunnuntai 9. toukokuuta 2010
Väsymystä ja yrjötystä
Tätä se nyt on: väsyttää ja yrjöttää. Ja nyt on kolmaskin "oire": kohta täytyy mennä ostamaan isommat rintsikat! A-miinuksesta jotain isompaa?
Viime viikonlopun otin aika rauhallisesti, vähän liiankin rauhallisesti. Sekä lauantaina että sunnuntaina olin vaakatasossa klo 13:een asti. Sohvalla on hyvä olla ja ottaa tirsat. Mä nimittäin valvon öisin pari tuntia, ja se ei ole yhtään kivaa! Aikaisin olen mennyt myös nukkumaan, viimeistään kymppiuutisten jälkeen. Öinen valvominen saisi vain jäädä pois.
Lauantaina ystävä tuli pelaamaan, ja hän oli meillä ilta-yhdeksään asti. Huidoimme Wii-pelin tahdissa monta tuntia. Onneksi sain välillä istua sohvalla.
Saunassakin käytiin, vaikka minulle maistuu nykyään vain alehyllyllä istuskelu.
Sunnuntaina sama peli, eli aamiaisen jälkeen täytyi mennä sohvalle vaakatasoon, kun tuo aamiaisen syönti ottaa niin kovasti voimille :-(
Levättyäni kävimme pyöräilemässä. En oikein jaksa pyöräillä, ihan hitaasti vaan. Ylämäkien jälkeen täytyy istahtaa tarakalle lepäämään muutamaksi minuutiksi. Kyllä on kunto mennyt tosi alas! Tai siis se on tämä öklötys ja väsymys, mikä vetää ihan veteläksi. Ei kiva, ei.
Taitaa tältä kesältä jäädä väliin 50 kilsan pyörälenkit. Ja joka kesä olemme aloittaneet loman niin, että pyöräilemme töistä kotia, mutta sekin jää tältä erää. Ja en taida mennä rullaluistimillakaan. Mitäköhän sitä voisi tehdä? No, tän öklötyksen kanssa en jaksa tehdä mitään, ehkä kävellä jonkin verran.
On se kumma, kun maistuu vain lasten ruoat: perunamuussi, makaronilaatikko, riisi.
Jopa kurkku tuntuu pahalta! Onneksi sentään hedelmät ja tomaatit ovat ok.
Mielenkiintoisia aikoja eletään.
Viime viikonlopun otin aika rauhallisesti, vähän liiankin rauhallisesti. Sekä lauantaina että sunnuntaina olin vaakatasossa klo 13:een asti. Sohvalla on hyvä olla ja ottaa tirsat. Mä nimittäin valvon öisin pari tuntia, ja se ei ole yhtään kivaa! Aikaisin olen mennyt myös nukkumaan, viimeistään kymppiuutisten jälkeen. Öinen valvominen saisi vain jäädä pois.
Lauantaina ystävä tuli pelaamaan, ja hän oli meillä ilta-yhdeksään asti. Huidoimme Wii-pelin tahdissa monta tuntia. Onneksi sain välillä istua sohvalla.
Saunassakin käytiin, vaikka minulle maistuu nykyään vain alehyllyllä istuskelu.
Sunnuntaina sama peli, eli aamiaisen jälkeen täytyi mennä sohvalle vaakatasoon, kun tuo aamiaisen syönti ottaa niin kovasti voimille :-(
Levättyäni kävimme pyöräilemässä. En oikein jaksa pyöräillä, ihan hitaasti vaan. Ylämäkien jälkeen täytyy istahtaa tarakalle lepäämään muutamaksi minuutiksi. Kyllä on kunto mennyt tosi alas! Tai siis se on tämä öklötys ja väsymys, mikä vetää ihan veteläksi. Ei kiva, ei.
Taitaa tältä kesältä jäädä väliin 50 kilsan pyörälenkit. Ja joka kesä olemme aloittaneet loman niin, että pyöräilemme töistä kotia, mutta sekin jää tältä erää. Ja en taida mennä rullaluistimillakaan. Mitäköhän sitä voisi tehdä? No, tän öklötyksen kanssa en jaksa tehdä mitään, ehkä kävellä jonkin verran.
On se kumma, kun maistuu vain lasten ruoat: perunamuussi, makaronilaatikko, riisi.
Jopa kurkku tuntuu pahalta! Onneksi sentään hedelmät ja tomaatit ovat ok.
Mielenkiintoisia aikoja eletään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)