lauantai 22. tammikuuta 2011

Tytöt kasvavat

Kävimme eilen neuvolassa. Anna painaa 3.8 kiloa, Bertta 4.6 kiloa. Molemmat ovat yli 50 senttiä pitkiä, joten neuvolassa ei tarvitse enää pituutta otettaessa rullata patjaa kaksinkerroin :-) Patja mittauspaikalla taitaa olla juuri sen 50 senttiä pitkä.
Hyvin on Bertta kasvanut, Anna tulee hyvänä kakkosena. Hän syö vähän huonommin, mutta kasvaa kuitenkin.

Toissa päivänä aloitimme vellin syötön. Ei tuntunut missään, vaan velli meni alas alta aikayksikön, ja lisää olisi pitänyt saada! Keskosilla siirrytään kiinteisiin ruokiin aikaisemmin kuin täysaikaisina syntyneillä. Minä mietin, mikä on kiinteää ruokaa? Omena- ja muut soseet?

Viime lauantaina oli ristiäiset, joten tyttöjen ensimmäinen iso juhla on takana päin.

Meidän pikku riepu-eppu eli Anna.

Pyykkikorissa on Bertalla pehmeät oltavat.

Kylässä kävi 10 päivää vanhempi poika. Eli melkein samanikäinen. Tässä näkee, kuinka paljon pienempiä meidän tytöt ovat.