Taisin keksiä, miksi jalkani ovat olleet niin huonossa kunnossa. Minun kenkäni ovat käyneet pieniksi! Kävin lauantaina Tarjoustalosta hakemassa miesten 41-koon kengät, joissa on leveämpi lesti kuin omissani. Eipä ole varpaat enää moksiskaan, saavat kaikessa rauhassa olla turvoksissa. Kengät olivat halvat ja hiostavat, muuten ovat ok.
Olimme menossa Espoon Selloon hakemaan nimmaria Aku Ankka piirtäjältä, ja olin ottanut oman kenttätuolin mukaan jonotusta silmällä pitäen. Ei me jääty jonottaa, sitä jonoa oli jo kilsa...
Toinen hyvä keino jalkojen piristämiseen on vadillinen kylmää vettä, jossa on jääkuutioita. Ai että se tuntuu hyvältä!!! Savu vaan nousee, kun jalat iskee vatiin. Näillä tempuilla olen pystynyt nyt nukkumaan ilman jalkasärkyjä.
Tosin nyt en ole kävellyt pitkiä matkoja. Minusta on tullut täysin autoihminen.
Eilen kävin uimahallissa hierovissa suihkuissa ja käsiä voimistelemassa. Siellä vedessä on niin ihanaa, kun olo tuntuu niin kevyeltä. Ai että, kun nousen vedestä, niin tunnen, kuinka painava olen, ja kävelen vaappuen saunomaan.
Tänään sain kotona jälleen järjestettyä yhtä nurkkausta, melkein. Mahaa alkoi piukomaan lattialta noukkiminen, niin oli pakko lopettaa. Enää yksi rykäys ja nurkkaus on järjestetty. Olen sitä järjestellyt kuin iisakin kirkkoa. Ei meinaa millään tulla valmista.
Huomenna menen taas Naistenklinikalle. Hui! Saan taas jännätä lapsivesitilannetta. Elossa tytöt ovat, moukaroi niin toi pienempi, että ulospäin näkyy. Kultsi on ollut pätinöissään, kun hän on pitänyt kättään mahani päällä ja tuntenut pienemmän potkut. Ne alkaa aina silloin meuhkaamaan, kun istahdan taikka menen nukkumaan. Lapsi voi hyvin, kun liikkuu/potkii.
--------------
Kiva tietää, että tällä blogilla on lukijoita.
tiistai 28. syyskuuta 2010
keskiviikko 22. syyskuuta 2010
"Ovea" potkitaan
Oli se kyllä väsyttävää olla kurssilla. Keskiviikkona meinasin nukahtaa monta kertaa aamupäivällä, kun olin valvonut taas yöllä. Ilta meni sohvalla maaten, ja koko seuraava torstai. Oli vähän kuumetta, nenä vuosi... flunssa tuli sitten vähän rankempana kuin toivoin.
Viime viikon tiistaina olin neuvolassa. Lääkäri ei sitten ultrannut, kun olin maanantaina ollut Naistenklinikalla ultrassa. Juteltiin vain hetkisen. Neuvolatäti kertoi sokerirasituskokeen tulokset. Alkuarvo oli ollut 3.9, eli suomeksi: hyvä mutta alhainen. Seuraavat arvot oli jotain 5.7 ja 5.9. Alhaisia kaikki. Täti kyllä arveli, että minun ei kannata päästää itseäni kovin nälkäiseksi. Myönsin, että jos olen syömättä, menen pitkin seiniä, olen oikea känkkäränkkä, ja hikeä pukkaa, ja Kultsi tunkee ruokaa suuhuni :-D
Tässä yhtenä iltana etsin varastosta jotain, ja jouduin kyykkimään, kun lattialla oli tavaraa. Hikeä pukkasi ja harmitti oma kömpelyyteni. Jotta en olisi mennyt pitkin seiniä, oli haettava ruisleipää heti, ja sitten vasta jatkoin varaston lattialla konttaamista.
Verenpaine oli alhainen, hemoglobiini 130. Oli ollut alkukesästä 145, eli on laskenut, mutta hyvä se arvo on vieläkin. Tuota ruisleipää tulee syötyä päivittäin, pitää nälän loitolla...
...........
Pienempi potki "ovea", eli kohdunkaulaa tms. Oli aika ikävän tuntuista, aivan siltä kuin kohta ratkeaa ja tulee lapsi ulos... Onneksi pikkuinen on nyt vähän kääntynyt ja potkii alavatsaa. Toinen potkii oikeaan kylkeen. Onneksi potkivat, tiedän kaiken olevan hyvin. Vähän oli hiljaisempaa taas viime yönä, ja sain nukuttua suht hyvin, heräsin puolisen tuntia ennen kellonsoittoa.
..............
Lueskelin netistä tästä feto-fetaali transfuusio syndroomasta (TTTS englanniksi). Löysin amerikkalaisen sivuston, ja aika paljon faktaa.
Feto-tilannetta on neljää eri vakavuusastetta. IV, eli vakavimmassa vesi on kaiketi täysin loppu ja kalvo menee aivan lapsen ihossa kiinni, ja kokoeroa on peräti 40%.
I-vaiheessa pienemmällä on vettä enimmillään 2 senttiä...
Niin kuin se kroatialainen lääkäri sanoikin, tilanteeni on lähellä feto-syndroomaa: pienemmällä oli 3 senttiä vettä. Nyt viimeksi oli 4, joten ei vielä ole sitä syndroomaa, vaikka läheltä liippaa. Nettisivuston mukaan I-vaiheesta kärsivät syntyvät ihan terveinä, tosin kokoeroa on.
Sivustolla oli myös neuvoja, mitä äiti voi tehdä: maata ja syödä hiilipitoista ruokaa. Täytyykin lähteä ostamaan kanaa tänään, ja eilen tuli maattua. Pitää ottaa iisisti, ja kai sitä makaamistakin harrastettava. (ah, nyt potkii toinen keskellä mahaa ja toinen oikeassa kyljessä yhtä aikaa).
Viikkoja täynnä 28, seitsemäs kuukausi menossa. Jos nyt syntyvät, 9 lasta kymmenestä selviää hengissä.
...................
Toissa sunnuntain autotallikirppiksellä kävi naapurin rouva (ison mahansa kanssa). Hänellä on vuoden ikäinen poika, ja, yllätys yllätys, hän odottaa kaksosia! Hänellä on viikkoja 33 täynnä, odottaa erimunaisia poikia, joten hänellä ei ole tällaista feto-ongelmaa. Pojilla on omat istukat ja pussit.
Siinä on tytöille sulhaspojat valmiiksi. Ei kun aitaan reikä ja porttia rakentamaan :-D
Visualisoin jo silmieni edessä tilanteen, jossa menemme kahdestaan kaksosvaunujen kanssa rinnakkain jossain... Pois alta! Tosin minun ja hänen ikäero taitaa olla melkoinen. En usko, että hän on edes 30-vuotias.
.........................
Maanantaina kävin jälleen Naistenklinikalla KTB-käyrää (vai kgb? :-) otattamassa ja ultrassa. Käyrää tulee hyvin, toisella syke 140 ja toisella 150. Ultrassa huomattiin, että sikiövettä on tullut paljon lisää pienemmälle ja kalvo ei enää heilu uhkaavasti lähellä pienempää, vaan oli suht puolessa välissä pikkuisia. Eli tilanne on hyvä!
Pienempi on lähes kilon, isompi kilo ja 200 grammaa. Meuhkaavat...
Minulle on tullut vaivaksi jalkojen väsyminen: jalkapohjat ovat aivan hellät. Jalkaterät olivat tosi kamalan kipeät, ja olin nyt eilisen päivän ilman tukisukkia, kun tuntuivat puristavan liikaa nilkoista. Nyt laitoin jalkaan kultsin sukat, jotta eivät puristaisi. Yritän päästä jalkahierojalle.
Kiloja on siis 10 tullut lisää, eli kanniskelen harmonikkaa... Harmonikka painaa suunnilleen sen 10 kiloa.
Eilen kävin isolla kirpputorilla, ja jouduin erään pöydän äärellä menemään polvilleni postikortteja selatessani. En vain yksinkertaisesti jaksanut olla enää jaloillani!
Seuraava ultra vasta ensiviikon keskiviikkona, eli yli viikko edellisestä! Lääkärit ovat toiveikkaita, ja toinen ultraajista sanoikin, että olemme jo turvallisilla viikoilla.
Minuakaan ei enää supistele, kun en revi rikkaruohoja enkä rehki. Olen ottanut aika iisisti...
Netistä ostettiin käytetyt kaksostenvaunut, sen verran olemme jo uskaltaneet tehdä isoja ostoksia näitä tyttöjä ajatellen. Ja ehkäpä kohta ilmoittaudun paikalliseen monikkoperheyhdistykseen.
Kelassa on tullut rampattua muutamaan otteeseen. Virkailijat ei oikein itse tiedä, mitä etuuksia on kaksosten vanhemmille.
--------
Olisi kiva tietää, kuinka paljon tällä blogilla on lukijoita.
maanantai 13. syyskuuta 2010
Voinko huokaista?
Juuh, pääsin minä pois sieltä osastolta sitten silloin perjantaina, eli jouduin olemaan siellä "vain" neljä päivää.
Sinä perjantaina oli iltapäivällä ultra, ja tilanne oli melkein pysynyt samana. Pienemmällä vettä oli 2.7 senttiä... mutta uskalsivat päästää minut kotia. Napanuora- tms. virtaukset olivat molemmilla tytöillä samat...
Olin ollut aika väsynyt pari edellistä päivää, ja tajusin, että en jaksa enää mennä töihin. Olin vain nukkunut, ääni oli ollut käheä... taisin olla flunssassakin.
Kun näille ultranneille lääkäreille sitten mainitsin, että olin kolme päivää aikaisemmin vielä ajatellut töihin menoa, niin eikös nämä lääkärit meinanneet tippua tuoleiltaan nauraessaan, ja sanoivat, että en minä enää minnekään töihin enää mene (ikinä, lisäsin minä :-D
Sairasloma alkoi sinä päivänä, kun osastolle menin, ja jatkuu äitiyslomaan asti, eli siihen asti, kun lapset syntyvät. Oli se aika huojentavaa kuulla, koska tajusin, että töissä mulla alkaa paikat prakaamaan, ja se aikainen herätys ei enää huvittanut, kun sitä kuitenkin valvoo öisin. Olin aika valmis sairaslomalle.
Mä sitten lähdin viikonlopun viettoon kotia, laitoin pomolle viestiä, että menen seuraavana maanantaina siivoamaan pöytäni, viemään sairaslomalappua, ja viikonloppuna teen vihoviimeisen työn kotona...
Ja niin tein. Istuin koko seuraavan sunnuntain koneen äärellä, vaihtelin parin tuolin välillä, välillä olin kontallaan, kun takapuoli/selkä ei kestänyt... oli se tuskaa vääntää yksi työ valmiiksi koneella, mutta onnistuin, ja sain työn valmiiksi ajallaan. Maanantaina menin iltapäivästä töihin siivoilemaan. Vein sairaslomapullaa :-)
Oli se outoa sinä iltana lähteä töistä ja ajatella, että sitten joskus ensi vuonna tai 2012 menen seuraavan kerran sinne. Oli aika haikea olo, kun suljin oven takanani. Sen tiedän, että kiirus heille tulee, kun kaksi ihmistä tekee kolmen ihmisen työt.
---------------------
Viime viikon keskiviikkona oli jälleen ultra. Olin pakannut laukkuun hammasharjasta lähtien, kun ajattelin, että joudun jäämään.
Silloin oli viikkoja 26 täynnä, ja kätilö otti KTB tai jotain sinne päin (joku ekg tms.) siis "käyrää" masukeista. Makasin lavetilla ja mahan päällä oli anturit, jotka rekisteröivät masukkien sydänäänet ja kone piirsi käyrää paperille. Kuulemma viikolla 26 alkavat ottamaan moista sikiöistä, mutta se on haasteellista, kun ne "karkaavat". Siinä sitten makasin lähes puoli tuntia, ja kuulemma ihan hyvin saivat käyrää näiltä vilkkailta masukeilta.
Ultra oli seuraavaksi, ja nyt osastolääkärin seuraksi tuli joku "suurempi" lääkäri ultraamaan. Se oli se lääkäri, joka oli kätellyt polilla, ulkomaalainen. Sain nyt tietää, että tämä mies on kroatialainen, asunut tosin jo 18 vuotta Suomessa. Miellyttävä henkilö.
Hän sanoi, että tilanne on hyvä, melkein voisi sanoa parempi. 15 % feto-fetaalisyndroomasta kärsivillä tilanne voi parantua. Minä takerruin tuohon, jos vaikka kuuluisin tuohon 15 %:iin.
--------------------------
Tänään maanantaina, viisi päivää myöhemmin, oli taas ultra osastolla (poliklinikalla on täyttä). Vaikka näihin operaatioihin menee tunti, minulla menee siellä aikaa kaikkine odotuksineen lähes kolme tuntia.
Olin aika väsynyt sinne mennessä, haukottelin... odottelin ala-aulassa lähes tunnin, kun pääsin Kultsin kyydissä, niin säästin junamaksussa (luovuin työmatkalipusta - säästöä).
Ensin oli taas se käyrän ottaminen. Meinasin pökrätä, kun olin liian makuuasennossa. Hyvin taas saivat käyrää, vaikka meinasivat masukit "karata".
Sitten "jouduin" vaa'alle: 69.4 kiloa. Alkupaino oli 61.2 kiloa, joten on tuossa nyt 8 kiloa tullut lisää. Ja joku neuvolatäti varoitti, että tulee 18 kiloa raskauden aikana. Verenpaine oli matala (vaikka söin lakua eilen).
Käyrän jälkeen odottelin taas piiiitkän tovin, ennen kuin pääsin ultraan. Varmaankin sen tunnin. Taas oli kaksi lääkäriä ultraamassa, ja... pienemmällä on vettä enemmän kuin viimeksi. Peräti 4 senttiäkö!! Potkivat ja elämöivät niin, että isommalta eivät viitsineet alkaa mittaamaan jotain aivojen... en tiedä, mitä.
Lääkäri sanoi, että on hyvä, että olemme pääseet peräti näin pitkälle, eli nyt näyttää paremmalta. Pienempi tulee perässä, on nyt 800 grammaa, isompi 1100 grammaa. Nämä ovat siis arvioita.
......................
Ja mitäkö mä olen tehnyt ultrien välissä: ajellut autolla ympäri kaupunkia (kun kävely pistää mahan piukeaksi, supistelemaan), kierrellyt kauppoja ja ostellut jotain kivaa uuteen kotiimme: verhoja, tyynyjä..., istunut kahvilla, ihmetellyt elämän menoa... Kotona pikkuhiljaa laitellut tavaroita paikoilleen. Viimeksi sain kirjahyllyyn kirjat laiteltua.
Olen joutunut pyytämään aika paljon muilta apua, kun lattialta tavaroitten poimiminen on ollut hankalaa.
Eli tällaista. Väsyttää, maha kasvaa, Naistenklinikalla ravataan harva se päivä, tosin nyt saan olla peräti VIIKON kotona menemättä sinne. Seuraava ultra viikon kuluttua maanantaina.
Huomenna on neuvola ja neuvolalääkäri. Täytyy pyytää ottamaan hemoglobiini. Siitä on viikkoja, kun se on viimeksi otettu.
Viime viikon torstaina olin sokerirasituskokeessa. Saan tietää nekin tulokset huomenna.
Sinä perjantaina oli iltapäivällä ultra, ja tilanne oli melkein pysynyt samana. Pienemmällä vettä oli 2.7 senttiä... mutta uskalsivat päästää minut kotia. Napanuora- tms. virtaukset olivat molemmilla tytöillä samat...
Olin ollut aika väsynyt pari edellistä päivää, ja tajusin, että en jaksa enää mennä töihin. Olin vain nukkunut, ääni oli ollut käheä... taisin olla flunssassakin.
Kun näille ultranneille lääkäreille sitten mainitsin, että olin kolme päivää aikaisemmin vielä ajatellut töihin menoa, niin eikös nämä lääkärit meinanneet tippua tuoleiltaan nauraessaan, ja sanoivat, että en minä enää minnekään töihin enää mene (ikinä, lisäsin minä :-D
Sairasloma alkoi sinä päivänä, kun osastolle menin, ja jatkuu äitiyslomaan asti, eli siihen asti, kun lapset syntyvät. Oli se aika huojentavaa kuulla, koska tajusin, että töissä mulla alkaa paikat prakaamaan, ja se aikainen herätys ei enää huvittanut, kun sitä kuitenkin valvoo öisin. Olin aika valmis sairaslomalle.
Mä sitten lähdin viikonlopun viettoon kotia, laitoin pomolle viestiä, että menen seuraavana maanantaina siivoamaan pöytäni, viemään sairaslomalappua, ja viikonloppuna teen vihoviimeisen työn kotona...
Ja niin tein. Istuin koko seuraavan sunnuntain koneen äärellä, vaihtelin parin tuolin välillä, välillä olin kontallaan, kun takapuoli/selkä ei kestänyt... oli se tuskaa vääntää yksi työ valmiiksi koneella, mutta onnistuin, ja sain työn valmiiksi ajallaan. Maanantaina menin iltapäivästä töihin siivoilemaan. Vein sairaslomapullaa :-)
Oli se outoa sinä iltana lähteä töistä ja ajatella, että sitten joskus ensi vuonna tai 2012 menen seuraavan kerran sinne. Oli aika haikea olo, kun suljin oven takanani. Sen tiedän, että kiirus heille tulee, kun kaksi ihmistä tekee kolmen ihmisen työt.
---------------------
Viime viikon keskiviikkona oli jälleen ultra. Olin pakannut laukkuun hammasharjasta lähtien, kun ajattelin, että joudun jäämään.
Silloin oli viikkoja 26 täynnä, ja kätilö otti KTB tai jotain sinne päin (joku ekg tms.) siis "käyrää" masukeista. Makasin lavetilla ja mahan päällä oli anturit, jotka rekisteröivät masukkien sydänäänet ja kone piirsi käyrää paperille. Kuulemma viikolla 26 alkavat ottamaan moista sikiöistä, mutta se on haasteellista, kun ne "karkaavat". Siinä sitten makasin lähes puoli tuntia, ja kuulemma ihan hyvin saivat käyrää näiltä vilkkailta masukeilta.
Ultra oli seuraavaksi, ja nyt osastolääkärin seuraksi tuli joku "suurempi" lääkäri ultraamaan. Se oli se lääkäri, joka oli kätellyt polilla, ulkomaalainen. Sain nyt tietää, että tämä mies on kroatialainen, asunut tosin jo 18 vuotta Suomessa. Miellyttävä henkilö.
Hän sanoi, että tilanne on hyvä, melkein voisi sanoa parempi. 15 % feto-fetaalisyndroomasta kärsivillä tilanne voi parantua. Minä takerruin tuohon, jos vaikka kuuluisin tuohon 15 %:iin.
--------------------------
Tänään maanantaina, viisi päivää myöhemmin, oli taas ultra osastolla (poliklinikalla on täyttä). Vaikka näihin operaatioihin menee tunti, minulla menee siellä aikaa kaikkine odotuksineen lähes kolme tuntia.
Olin aika väsynyt sinne mennessä, haukottelin... odottelin ala-aulassa lähes tunnin, kun pääsin Kultsin kyydissä, niin säästin junamaksussa (luovuin työmatkalipusta - säästöä).
Ensin oli taas se käyrän ottaminen. Meinasin pökrätä, kun olin liian makuuasennossa. Hyvin taas saivat käyrää, vaikka meinasivat masukit "karata".
Sitten "jouduin" vaa'alle: 69.4 kiloa. Alkupaino oli 61.2 kiloa, joten on tuossa nyt 8 kiloa tullut lisää. Ja joku neuvolatäti varoitti, että tulee 18 kiloa raskauden aikana. Verenpaine oli matala (vaikka söin lakua eilen).
Käyrän jälkeen odottelin taas piiiitkän tovin, ennen kuin pääsin ultraan. Varmaankin sen tunnin. Taas oli kaksi lääkäriä ultraamassa, ja... pienemmällä on vettä enemmän kuin viimeksi. Peräti 4 senttiäkö!! Potkivat ja elämöivät niin, että isommalta eivät viitsineet alkaa mittaamaan jotain aivojen... en tiedä, mitä.
Lääkäri sanoi, että on hyvä, että olemme pääseet peräti näin pitkälle, eli nyt näyttää paremmalta. Pienempi tulee perässä, on nyt 800 grammaa, isompi 1100 grammaa. Nämä ovat siis arvioita.
......................
Ja mitäkö mä olen tehnyt ultrien välissä: ajellut autolla ympäri kaupunkia (kun kävely pistää mahan piukeaksi, supistelemaan), kierrellyt kauppoja ja ostellut jotain kivaa uuteen kotiimme: verhoja, tyynyjä..., istunut kahvilla, ihmetellyt elämän menoa... Kotona pikkuhiljaa laitellut tavaroita paikoilleen. Viimeksi sain kirjahyllyyn kirjat laiteltua.
Olen joutunut pyytämään aika paljon muilta apua, kun lattialta tavaroitten poimiminen on ollut hankalaa.
Eli tällaista. Väsyttää, maha kasvaa, Naistenklinikalla ravataan harva se päivä, tosin nyt saan olla peräti VIIKON kotona menemättä sinne. Seuraava ultra viikon kuluttua maanantaina.
Huomenna on neuvola ja neuvolalääkäri. Täytyy pyytää ottamaan hemoglobiini. Siitä on viikkoja, kun se on viimeksi otettu.
Viime viikon torstaina olin sokerirasituskokeessa. Saan tietää nekin tulokset huomenna.
keskiviikko 1. syyskuuta 2010
Viittä vaille fetofetaali transfuusio syndrooma
Kävimme maanantaina Naistenklinikalla ultrassa. Lähdin töistä tohinalla ja jäi työt kesken...
Ultrassa oli taas uusi lääkäri, joku aksentilla puhuva mies. Nyt minulla oli listata vähän vaivojakin: eilen olin niin, niin väsynyt, ja töitä piti tehdä, epäilin itse raudanpuutosta, mutta kuulemma näytin ihan pirteältä. Mainitsin kyllä piukean mahanikin. Ei tartte huolestua.
Edellisyönä olin hiippaillut kotosalla, käynyt vessassa, syönyt leipää, katsellut telkkua... nukkunutkin. Ehkä sitä yöunta tuli sitten joku viisi tuntia.
Lekuri sanoi, että he laittavat yleensä monikkoraskaukset sairaslomalle viikolla 28. Minä olin maanantaina viikolla 24+4. Ajattelinkin, jos sinne syyskuun puoleen väliin jaksaisi. On kuulemma yksilöllistä, miten ihmiset jäävät sairaslomalle.
Sitten jälleen asetuin siihen pöydälle, ja lääkäri otti jopa niitä 4-D-kuvia. Nyt on kiva kasvokuvakin toisesta lapsesta nöpönenineen. Saimme kaksi kuvaa, tässä toinen niistä.
Välillä nousin istumaan, kun tuli taas huono olo, tuskan hiki. Lääkäri laittoi tutkimustuolin selkänojan mahdollisimman yläasentoon, ja sitten pystyin jälleen nojaamaan siihen.
No, isommalla oli vettä ihan hyvin, mutta pienemmällä ei. Lääkäri sanoi, että vaikuttaa olevan lievää ryöstöä. Kalvo meni jo lähempänä pienempää. Isompi oli 700 gr-jotain ja pienempi 500 gr-jotain, 25% pienempi kuin isompi, mutta hankala mitata, kun olivat sivuttain.
Joten lääkäri kysyi, milloin voin tulla osastolle. Nyyh... no minä siihen, että ihan milloin vain. Nämä masukit menevät kaiken edelle nyt. Tiistaina tulin klo 09 Naistenklinikalle, pariksi päiväksi tarkkailuun. Ehkä pääsen loppuviikosta pois, ehkä. Hoitaja antoi kortisonipiikin takapuoleen. Eilen sain osastolla toisen piikin. Se on sitä varten, että lasten keuhkot kehittyisivät, siltä varalta, että syntyvät paljon ennen aikaisesti.
Nyt on tavoitteena päästä marraskuun ekalle viikolle. Sinne asti... Siis pari kuukautta.
Minun Vau-sivusto sanoo, että syyskuun puolen välin aikoihin jos syntyvät, on 90 % mahdollisuus selviytyä... Kovin ne ovat vielä pieniä.
Lääkäri sanoi, että tämä on lievä tapaus. Toivottavasti on niin.
Kovin ovat lapsukaiset liikkuvaisia, lääkärikin tunnisti sen. Mittaaminen oli hankalaa.
Oliko se äidin vaisto vai puhdas arvaus, kun ajattelin, että pienemmällä on jotain hätää, kun niin potkiskelee ja elämöi.
................................
Lähdimme sitten klinikalta, menimme kahville. Soitin pomolle ja työkaverille selitin keskenjääneet työt. Sanoin, että mieluummin olisin töissä kuin tuolla klinikalla makoilemassa. Nyt oli niin mielenkiintoisia töitäkin olemassa. Kahvilla ollessa mietin työasioita, miten ne pärjää, ajattelen töitä ja miten ne voi... Siis se työnarkomaniani ei ikinä jätä. Voih tätä... elämää.
Huoli on masukeistakin, mutta tunnen niiden liikkeet koko ajan, joten yritän olla pirteällä mielellä. Voih.... surettaa, ja nyt kihoaa kyyneleet silmiini.
-------------------------------
Kävin hierojalla maanantaina illalla, oli ihan hyvä... Se vain, että olin tottunut vähän rankempaan käsittelyyn, mutta ehkäpä ei raskaana olevaa saa käsitellä kovakouraisesti. Se oli raskaana oleville tarkoitettu hieronta. Ihan ok. Lauantainen uimahallikeikka oli kyllä hyvä myös. Ne hierovat suihkut.... purrrrrr.
----------------------
Tämän tekstin löysin Suomen monikkoperheiden sivuilta:
Monokoriaalisen raskauden TTTS-oireyhtymä
Monokoriaalisessa raskaudessa (eli sikiöillä yksi yhteinen istukka ja suonikalvo) riskinä (Amerikkalaisissa tilastoissa oireyhtymän riskin on ilmoitettu olevan n.10–15 %.) on fetofetaalinen transfuusio- oireyhtymä (TTTS, Twin To Twin Syndrome), jossa istukkaan on lapsien välille muodostunut vääränlaisia verisuoniyhteyksiä. Suoniyhteyksien seurauksena toinen kaksosista saa liikaa verta ja "turpoaa". Toinen taas saa verta liian vähän ja kasvaa huonosti. Luovuttajasikiö on painoltaan pienempi ja saajasikiö suurempi. Syndrooma voi alkaa kehittyä jo raskauden alkuvaiheessa, minkä vuoksi kyseisen kaksosraskaustyypin seuranta on tarkkaa alusta alkaen.
Täysin riskitöntä hoitokeinoa feto-fetaaliseen oireyhtymään ei ole, mutta tilannetta voi auttaa lapsivesipunktio (amniosenteesi), jolloin saajasikiön pussista punktoidaan osa vedestä pois. Vuodesta 1990 on maailmalla suoritettu ns. laserleikkauksia, joissa tähystyksessä istukasta poltetaan anastamooseja laserin avulla. Tällöin suljetaan anastamoosit eli ns. väärät verisuoniyhteydet. Suomessa leikkaukset ovat mahdollisia Oulun Yliopistollisessa sairaalassa. (Mutta Naistenklinikka lähettää Hampuriin).
---------------------------------
Nyt on keskiviikko, eilen ei tapahtunut muuta kuin se kortisonipiikin saaminen ja lääkäri kävi kertomassa faktat. Sen kuulemisen jälkeen olin aika surullinen.
Fetofetaali-syndrooma voi kehittyä äkkiäkin, tai tilanne voi jäädä ennalleen, tai parantua. Nyt seurataan tilannetta. Minua ei voi lähettää Hampuriin, on jo niin pitkällä tuo raskaus, ja siinä on niin iso keskenmenon riski.
Tänään aamulla oli ultra, tilanne oli sama kuin maanantaina. Isommalla on 10 senttiä vettä, pienemmällä kolme senttiä vettä. Tunnen pienemmän paremmin, varmaan juuri sen takia, että sillä on vähemmän suojaavaa vettä ympärillä. Perjantaina on uusi ultra, ja jos tilanne on sama, pääsen kotia sairaslomalle. (höh, ne tarttee mua töissä, ei minussa ole vikaa). Mutta jos tilanne huononee, joudun synnyttämään nämä keskosina. Joku päivä pitäisi lastenlääkärin tulla selittämään minulle tilanne, mitä voi olla tulossa, jos joutuvat kovin aikaisin syntymään.
Jos vielä kolme viikkoa olisivat lapsukaisten tilanne hyvä, niin... siis mitä kauemmin pysyvät sisälläni, sen parempi. Mutta jos se tilanne kehittyy, minun täytyy synnyttää nämä keskostytöt sitten. Ryöstöstä kärsivät molemmat, myös isompi, koska vauva turpoaa ja sydän kärsii.
Voih, kyllä tämä on kamalaa aikaa tällainen epätoivossa eläminen!
Ideaali olisi marraskuun puolelle välille asti kehittyä, edes. Katsoo nyt. Kaikki käskee minun ajattelemaan positiivisesti.
...................................
Tänään minua pyydettiin opetustilaisuuteen. Taloon oli tulossa ultrakoneen ohjelman päivitys, ja ainakin 10 lääkäriä oli huoneessa ohjelman myyjän/opastajan kanssa. Tämä englantia puhuva opastaja opetti, ja ainakin seitsemän lääkäriä pyöritti sitä ultrakojetta mahani päällä. Oli se huisaa nähdä livenä, kuinka vauva avaa suunsa ja näyttää kieltä! Ja kuvan laatu oli yhtä hyvää kuin yllä oleva kuva! Minä sain vaivan palkaksi tunnin makoilemisesta tikullisen kuvia masukeista. Kovin ovat eläväisiä lapsukaisia, kun eivät meinanneet olla paikoillaan. Isomman liikkeitä en tunne niin hyvin, kun sillä on sitä vettä. Pyörii ja touhuaa. Pienemmän liikkeet tunnen hyvin.
..............................................
Jalat eivät ole olleet moksiskaan, väsyneet tms. Kai tämä lokoileminen sitten auttaa. Mahakaan ei ole ollut piukea, kun en ole rasittanut itseäni. Ne ovat olleet varmaan niitä harjoitussupistuksia. Ei tarvitse huolestua, kun ei ole kipuja.
Välillä täällä homehtuminen harmittaa. Ei minulla ole fyysisesti mitään... Noh, kotona varmaan tulisi liikuttua jalkojen päällä koko ajan, kun asunto on vielä sekaisin muuton jäljiltä. Ja mieluummin olisin kyllä mennyt töihin kuin homehtua täällä. Mutta lapset ovat nyt ykkössijalla.
Ultrassa oli taas uusi lääkäri, joku aksentilla puhuva mies. Nyt minulla oli listata vähän vaivojakin: eilen olin niin, niin väsynyt, ja töitä piti tehdä, epäilin itse raudanpuutosta, mutta kuulemma näytin ihan pirteältä. Mainitsin kyllä piukean mahanikin. Ei tartte huolestua.
Edellisyönä olin hiippaillut kotosalla, käynyt vessassa, syönyt leipää, katsellut telkkua... nukkunutkin. Ehkä sitä yöunta tuli sitten joku viisi tuntia.
Lekuri sanoi, että he laittavat yleensä monikkoraskaukset sairaslomalle viikolla 28. Minä olin maanantaina viikolla 24+4. Ajattelinkin, jos sinne syyskuun puoleen väliin jaksaisi. On kuulemma yksilöllistä, miten ihmiset jäävät sairaslomalle.
Sitten jälleen asetuin siihen pöydälle, ja lääkäri otti jopa niitä 4-D-kuvia. Nyt on kiva kasvokuvakin toisesta lapsesta nöpönenineen. Saimme kaksi kuvaa, tässä toinen niistä.
Välillä nousin istumaan, kun tuli taas huono olo, tuskan hiki. Lääkäri laittoi tutkimustuolin selkänojan mahdollisimman yläasentoon, ja sitten pystyin jälleen nojaamaan siihen.
No, isommalla oli vettä ihan hyvin, mutta pienemmällä ei. Lääkäri sanoi, että vaikuttaa olevan lievää ryöstöä. Kalvo meni jo lähempänä pienempää. Isompi oli 700 gr-jotain ja pienempi 500 gr-jotain, 25% pienempi kuin isompi, mutta hankala mitata, kun olivat sivuttain.
Joten lääkäri kysyi, milloin voin tulla osastolle. Nyyh... no minä siihen, että ihan milloin vain. Nämä masukit menevät kaiken edelle nyt. Tiistaina tulin klo 09 Naistenklinikalle, pariksi päiväksi tarkkailuun. Ehkä pääsen loppuviikosta pois, ehkä. Hoitaja antoi kortisonipiikin takapuoleen. Eilen sain osastolla toisen piikin. Se on sitä varten, että lasten keuhkot kehittyisivät, siltä varalta, että syntyvät paljon ennen aikaisesti.
Nyt on tavoitteena päästä marraskuun ekalle viikolle. Sinne asti... Siis pari kuukautta.
Minun Vau-sivusto sanoo, että syyskuun puolen välin aikoihin jos syntyvät, on 90 % mahdollisuus selviytyä... Kovin ne ovat vielä pieniä.
Lääkäri sanoi, että tämä on lievä tapaus. Toivottavasti on niin.
Kovin ovat lapsukaiset liikkuvaisia, lääkärikin tunnisti sen. Mittaaminen oli hankalaa.
Oliko se äidin vaisto vai puhdas arvaus, kun ajattelin, että pienemmällä on jotain hätää, kun niin potkiskelee ja elämöi.
................................
Lähdimme sitten klinikalta, menimme kahville. Soitin pomolle ja työkaverille selitin keskenjääneet työt. Sanoin, että mieluummin olisin töissä kuin tuolla klinikalla makoilemassa. Nyt oli niin mielenkiintoisia töitäkin olemassa. Kahvilla ollessa mietin työasioita, miten ne pärjää, ajattelen töitä ja miten ne voi... Siis se työnarkomaniani ei ikinä jätä. Voih tätä... elämää.
Huoli on masukeistakin, mutta tunnen niiden liikkeet koko ajan, joten yritän olla pirteällä mielellä. Voih.... surettaa, ja nyt kihoaa kyyneleet silmiini.
-------------------------------
Kävin hierojalla maanantaina illalla, oli ihan hyvä... Se vain, että olin tottunut vähän rankempaan käsittelyyn, mutta ehkäpä ei raskaana olevaa saa käsitellä kovakouraisesti. Se oli raskaana oleville tarkoitettu hieronta. Ihan ok. Lauantainen uimahallikeikka oli kyllä hyvä myös. Ne hierovat suihkut.... purrrrrr.
----------------------
Tämän tekstin löysin Suomen monikkoperheiden sivuilta:
Monokoriaalisen raskauden TTTS-oireyhtymä
Monokoriaalisessa raskaudessa (eli sikiöillä yksi yhteinen istukka ja suonikalvo) riskinä (Amerikkalaisissa tilastoissa oireyhtymän riskin on ilmoitettu olevan n.10–15 %.) on fetofetaalinen transfuusio- oireyhtymä (TTTS, Twin To Twin Syndrome), jossa istukkaan on lapsien välille muodostunut vääränlaisia verisuoniyhteyksiä. Suoniyhteyksien seurauksena toinen kaksosista saa liikaa verta ja "turpoaa". Toinen taas saa verta liian vähän ja kasvaa huonosti. Luovuttajasikiö on painoltaan pienempi ja saajasikiö suurempi. Syndrooma voi alkaa kehittyä jo raskauden alkuvaiheessa, minkä vuoksi kyseisen kaksosraskaustyypin seuranta on tarkkaa alusta alkaen.
Täysin riskitöntä hoitokeinoa feto-fetaaliseen oireyhtymään ei ole, mutta tilannetta voi auttaa lapsivesipunktio (amniosenteesi), jolloin saajasikiön pussista punktoidaan osa vedestä pois. Vuodesta 1990 on maailmalla suoritettu ns. laserleikkauksia, joissa tähystyksessä istukasta poltetaan anastamooseja laserin avulla. Tällöin suljetaan anastamoosit eli ns. väärät verisuoniyhteydet. Suomessa leikkaukset ovat mahdollisia Oulun Yliopistollisessa sairaalassa. (Mutta Naistenklinikka lähettää Hampuriin).
---------------------------------
Nyt on keskiviikko, eilen ei tapahtunut muuta kuin se kortisonipiikin saaminen ja lääkäri kävi kertomassa faktat. Sen kuulemisen jälkeen olin aika surullinen.
Fetofetaali-syndrooma voi kehittyä äkkiäkin, tai tilanne voi jäädä ennalleen, tai parantua. Nyt seurataan tilannetta. Minua ei voi lähettää Hampuriin, on jo niin pitkällä tuo raskaus, ja siinä on niin iso keskenmenon riski.
Tänään aamulla oli ultra, tilanne oli sama kuin maanantaina. Isommalla on 10 senttiä vettä, pienemmällä kolme senttiä vettä. Tunnen pienemmän paremmin, varmaan juuri sen takia, että sillä on vähemmän suojaavaa vettä ympärillä. Perjantaina on uusi ultra, ja jos tilanne on sama, pääsen kotia sairaslomalle. (höh, ne tarttee mua töissä, ei minussa ole vikaa). Mutta jos tilanne huononee, joudun synnyttämään nämä keskosina. Joku päivä pitäisi lastenlääkärin tulla selittämään minulle tilanne, mitä voi olla tulossa, jos joutuvat kovin aikaisin syntymään.
Jos vielä kolme viikkoa olisivat lapsukaisten tilanne hyvä, niin... siis mitä kauemmin pysyvät sisälläni, sen parempi. Mutta jos se tilanne kehittyy, minun täytyy synnyttää nämä keskostytöt sitten. Ryöstöstä kärsivät molemmat, myös isompi, koska vauva turpoaa ja sydän kärsii.
Voih, kyllä tämä on kamalaa aikaa tällainen epätoivossa eläminen!
Ideaali olisi marraskuun puolelle välille asti kehittyä, edes. Katsoo nyt. Kaikki käskee minun ajattelemaan positiivisesti.
...................................
Tänään minua pyydettiin opetustilaisuuteen. Taloon oli tulossa ultrakoneen ohjelman päivitys, ja ainakin 10 lääkäriä oli huoneessa ohjelman myyjän/opastajan kanssa. Tämä englantia puhuva opastaja opetti, ja ainakin seitsemän lääkäriä pyöritti sitä ultrakojetta mahani päällä. Oli se huisaa nähdä livenä, kuinka vauva avaa suunsa ja näyttää kieltä! Ja kuvan laatu oli yhtä hyvää kuin yllä oleva kuva! Minä sain vaivan palkaksi tunnin makoilemisesta tikullisen kuvia masukeista. Kovin ovat eläväisiä lapsukaisia, kun eivät meinanneet olla paikoillaan. Isomman liikkeitä en tunne niin hyvin, kun sillä on sitä vettä. Pyörii ja touhuaa. Pienemmän liikkeet tunnen hyvin.
..............................................
Jalat eivät ole olleet moksiskaan, väsyneet tms. Kai tämä lokoileminen sitten auttaa. Mahakaan ei ole ollut piukea, kun en ole rasittanut itseäni. Ne ovat olleet varmaan niitä harjoitussupistuksia. Ei tarvitse huolestua, kun ei ole kipuja.
Välillä täällä homehtuminen harmittaa. Ei minulla ole fyysisesti mitään... Noh, kotona varmaan tulisi liikuttua jalkojen päällä koko ajan, kun asunto on vielä sekaisin muuton jäljiltä. Ja mieluummin olisin kyllä mennyt töihin kuin homehtua täällä. Mutta lapset ovat nyt ykkössijalla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
