Bertta on jo 8 kiloa, Anna yli 6.5 kiloa. Bertta osaa jo kääntyä selältä vatsalleen, Anna tamppaa jaloillaan mattoa/lattiaa ja osaa kääntyä kyljelleen. Anna on ehkä kielellisesti lahjakkaampi, mutta Bertta taas motoriikan tasolla edistyneempi. Eilen Anna päristeli suullaan, ja muutenkin mielestäni juttelee enemmän kuin Bertta.
Anna on meidän känkkäränkkä, Bertta itse tyytyväisyys. Hoemme vain, "ne hampaat, ne hampaat...". Yhtään hammasta ei kyllä vielä näy.
Tapasimme kaksospojat (erimunaiset), jotka olivat syntyneet samana päivänä kuin meidän tytöt, ja vain kaksi viikkoa etuajassa - käynnistettynä synnytyksenä. Tosi sattumaa tämä syntymäpäivä!
Minusta tuntuu, että nyt alkaa tulemaan enemmän kaksosia kuin aikoihin, tai sitten vain kiinnitän asiaan enemmän huomiota.
..............
En tiedä, mitä tähän blogiin enää muuta kirjoittaisin, kuin vain lasten kehitysseurantaa.
Lapset ovat nyt todelliset, tässä ja nyt.
------------
HISTORIAA:
1999 menimme naimisiin, olin 31-vuotias. Ajattelin silloin: "ei lapsia, kiitos".
Myöhemmin ajattelin: "sitten joskus, kun on vakityö, kämppä maksettu..." Verukkeita riitti.
2004 marraskuussa 40-vuotias kaverini sai pojan. Ajattelin, että nyt kyllä alkaa olemaan kiire.
2005 olin ensimmäisen kerran raskaana, 37-vuotiaana. Raskaus meni kesken 12. viikolla vähän ennen juhannusta ja 1. ultraa, jolloin todettiin, että se oli tuulimunaraskaus: istukka kehittyi, mutta siihen se sitten jäi. Siitä seurasi lääkkeellä istukanpoisto, mutta mutta... palanen jäi vuotamaan, joka sitten poistettiin lokakuussa nukutuksessa kaavinnalla. Samalla huomattiin 4x4 cm iso myooma, lihaskasvain kohdussa (raskauden aikana 8 cm, nyt jälleen 4 cm:n kokoinen).
Syksyllä 2006 otettiin yhteyttä Väestöliittoon, jonne ensimmäinen käynti joulukuussa 2006. Keväällä 2007 yksi inseminaatio, joka ei onnistunut. Sitten koeputkihedelmöitys, josta minulla tuli kolme alkioita, jotka eivät lähteneet kehittymään, eli omat solut huonoja.
Jäimme sitten miettimään vaihtoehtoja.
Syksyllä 2007 menimme luovutettu munasolu -jonoon. Silloin sanottiin, että joutuu odottamaan kaksi vuotta. Jonot olivat pidentyneet yht'äkkiä, koska oli tullut lakimuutos: lapset saavat 18 vuotta täytettyään ottaa selvää biologisista lähtökohdistaan. Naiset pelästyivät ja luovutettuja munasoluja tuli vähemmän.
Neljä vuotta itkin lapsettomuutta. Itkut loppuivat kesällä 2009. Hyväksyin tilanteen.
Syksyllä 2009 ei vielä ollut munasolua, mutta olimme kuitenkin lähempänä. Siinä välissä talvi 2008-2009 kävimme Pelastakaa Lapset ry:ssä "koulutuksessa". Ajatuksena oli adoptointi, mutta sekin oli niin vaikeaksi tehty nykyään... En tuntenut itseäni täydelliseksi äidiksi, sellaiseksi, mitä siellä mielestäni haettiin. Ikääkin alkoi olemaan.
Tammikuussa 2010 oli jo mahdollisuus: jos silloin soluja luovuttava nainen saisi enemmän kuin 8 solua, ne jaettaisiin kahdelle lastahaluavalle. Silloin niitä soluja ei tullut niin paljon, joten ne menivät yhdelle naiselle, eli jonossa ennen meitä olevalle.
Sitten maaliskuussa 2010 oli meidän vuoro. Menin tähän juttuun mukaan fiiliksellä: kokeillaan nyt vielä tämä, sitten saa luvan olla. En jaksa kokeilla enää yhtään mitään. Jääkäämme lapsettomiksi, jos ei onnistu.
Lopun te sitten tiedättekin.
