Ja laskettu aika 15.12.2010
Kävimme keskiviikkona Väestöliitossa ultrassa. Se oli nyt todennäköisesti viimeinen kerta.
Maha-asukit ovat nyt 23 milliä, ja valitettavasti samassa sikiöpussissa, mutta sille ei voi mitään. Näillä eväillä mennään. Keskenmenon riski on 5 %, ei siis sen suurempi?! Suurin riski on tämä kaksosraskaus, suurempi kuin ikäni tai myoma (joka oli kasvanut).
Ja raskausmyrkytys on suurempi tod.näköisyys lahjamunasoluilla kuin jos olisi omilla. En nyt muista, oliko se 10 % luokkaa, kun omilla soluilla olisi ollut 6 %, siis luomuraskaudessa.
Viime viikolla neuvolassa kysyivät, missä haluamme synnyttää. Silloin ajattelin paikallista sairaalaa, mutta tänään kysyin VL:n lääkäriltä, mitä hän ehdottaa: Helsingin Naistenklinikka. Eli sinne sitten. Ja jos olisimme pysyneet omassa sairaalassa, siirto Naistenklinikalle olisi kuitenkin tullut eteen ongelmia ilmetessä. Siinä on Lastenklinikka ihan naapurissa... nyt pelataan varman päälle.
Parin-kolmen viikon kuluttua tulee kutsu uuteen ultraan, Naistenklinikalle (jos huolivat minut potilaakseen). Kyllä nyt käydään seurannassa harva se viikko.
Viime yönä nukuin suht' hyvin. Keksin uuden keinon: kun en vessassa käynnin jälkeen saa unta, luen jotain viisi sivua, puputan porkkanaa, sitten sammutan valot ja alan laskemaan japaniksi. Viime yönä aloin laskemaan, pääsin 40:ään, aloin miettimään jotain muuta, ja heti aloin laskemaan uudestaan ykkösestä. Neljä kertaa muistan laskeneeni 40:ään, ja sitten varmaan nukahdin. Pari tuntia myöhemmin heräsin uudestaan, nyt ehdin pari kertaa kymmeneen. Tämäkö toimisi? Aamulla oli ihan eri fiilis kuin eilen aamulla.
Taisin keksiä mahavaivoillekin nimen. Se minun rakas perunamuussini työpaikan läheisellä huoltoasemalla Nesteellä ei taida olla hylaa. Ruoan jälkeen alkoi mahaa vääntää, kun tulin syömästä. Seuraavalla kerralla otan kyllä pillerin mukaan.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Väestöliitosssa vierailu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. toukokuuta 2010
keskiviikko 28. huhtikuuta 2010
VOIHAN PYHÄ JYSÄYS!!!
Tänä aamuna heräsin vähän vaille kuusi, menin pesulle, ja 20 minuutin päästä olimme jo matkalla kohti Hesaa. Söin autossa, ja hitaasti, kun nykyään aamuisin pitää varoa, että ei tule yrjötys. Syön sitä, mitä kestän: mandariinia, leipää, ehkä rahkan, viinirypäleitä.
Kultsi sanoi, että lähdimme niin aikaisin, että voimme matkalla käydä kahvilla. Otin karjalanpiirakan (yksi harvoista hyla-tuottteesta siinä kahvilassa) ja teetä - ilman maitoa?! Ei maistu tee valkaisun kanssa enää!?
Olimme Väestöliitossa vähän ennen klo 08, ja tapaaminen lääkärin kanssa oli tasalta. Hän kysyi, miten voin. Vastasin, että minulla on aamupahoinvointia. Hän hymyili tuolle vastaukselle. Ja kerroin siitä viime viikkoisesta verenvuodosta.
No, sitten... asetuin makaamaan siihen lavetille, Kultsi laitettiin istumaan johonkin, josta näkee paremmin ruudulle... Sitten näkyi kuva, ja lääkäri sanoi: "EI VOI OLLA TOTTA?!" Minä ajattelin, että niin, kesken se on mennyt, eikö vain? Tää on taas näitä tuulimunaraskauksia. Kaikki muu kehittyy, istukka jne. mutta alkio on häippässyt. Kokemusta on.
Hän jatkoi: "Täällä on kaksi sydäntä! Alkio on jakautunut aikaisessa vaiheessa, joten identtiset kaksoset!" TÄH! Joo, ja kyllä, sieltä ruudusta näkyi kaksi tykytystä. Minun sisällä on kolme sydäntä (oma mukaan lukien)!!! VOI PYHÄ SYLVI SENTÄÄN! Hän sanoi, että ei yhtään ihmettele, jos minulla on ollut niin paha aamupahoinvointi.
Kysyin, miten usein hän on nähnyt tällaista, niin neljä vuotta sitten lahjamunasolu on jakautunut. Tämä on harvinaista, 1 % vaan... Voihan rähmä, en voi muuta sanoa.
Olen ISO RISKI nyt:
a) jo 42-vuotias
b) kohdussa 4x5 cm myoma, lihaskasvain
c) lahjamunasolu
d) kaksoisraskaus
e) ensisynnytys
Minun pitäisi nyt soittaa neuvolaan, kertoa, että olen 7. viikolla raskaana ja odotan lahjoitettuja identtisiä kaksosia jne.
Kahden viikon päästä käymme uudestaan ultrassa VL:ssä, koska lääkäri haluaa nähdä, ovatko nämä samassa sikiöpussissa vai omissa pusseissaan. Toivottavasti jälkimmäinen tapaus, niin olisi vähemmän riskiä.
Ja mahdollisuus on, että toinen katoaa, who knows. Oikeasti se olisi parempi, jos toinen katoaisi, ihan tosi. Ajatelkaa nyt! Vaikka raskaus menisi ok, niin sitten kaikkea kaksin kappalein - tosin myös onnea ja iloa kaksin kappalein :-)
Se toissa maanantainen verenvuoto: minulla oli hematooma kohdussa. Kuuklasin: mustelma? Kyllä siellä jonkin näköinen "arpi" näkyi, mutta se oli kaukana maha-asukeista, ja myoma on myös niin kaukana asukeista kuin mahdollista. Kystastakaan ei ollut mitään tietoa enää.
Kultsille mainitsin siinä, että ei nämä varmasti 42 viikolle kehity, voi mennä aikaisemmin raskaus poikki ja asukit ovat keskoskaapissa. Se on vaan aika iso todennäköisyys.
Tässähän voi tulla muutto eteen, jos tämä kehittyy, asumme nimittäin 55 neliön kaksiossa. Jos, jos, jos...

torstai 8. huhtikuuta 2010
Verikokeessa, totuuden hetki!
Eilen kysyin Kultsilta, että yritämmekö uudestaan tätä alkionsiirtoa syksyllä vai nyt heti keväällä. Niitä alkioita kun on nyt kolme pakastimessa. Hän sanoi, että se on ihan minusta kiinni. Ajattelin ottaa vähän taukoa, ja yrittää sitten syksyllä. Olo on ihan mitään sanomaton, tavallinen. Maha ilmavaivoilla, kuten aina (ruisleipä), ei mitään erikoista. Mietin, että kehotetaanko minun lopettaa ne lääkkeet, jotta menkat alkaisivat.
Menin aamulla Väestöliittoon verikokeeseen. Sanottiin, että klo 14 saan tietää soittamalla sinne. Riensin sitten arkisiin aherruksiin antamatta ajatustakaan millekään.
Minua oli pyydetty Israeliin mukaan, mutta sanoin, että ilmoitan ensi viikon alussa, pääsenkö lähtemään. Kun en ollut varma vielä mistään.
Kuka haluaa tietää, kuka haluaa tietää? Käsi ylös!
Soitin klo 14.08 Väestöliittoon ja olin valmis kuulemaan tuomion... siis täh? Positiivinen? Siis ihanko totta? Hcg-arvo 400. EVOT!!! (=ei voi olla totta!) Siis mä oon raskaana, täh??? Toi Hcg-arvo on jotain alle 10 normaalisti, kai? Joten lääkkeet jatkuu, ja ultra 28.4. Silloin pitäisi jo näkyä sydän :-D HAH HAAA! No, yritän olla hissukseen, mutta miten se onnistuu?
Oh, on niin väsyttänyt, olisin nukkunut aamulla taas pitkään, mutta oli pakko lähteä. Olimme pääsiäisen sukuloimassa pohjoisessa, ja nukuin siellä kuin pieni porsas, ei mitään ongelmia. Nyt viikonloppuna täytyy lopettaa se unta syventävä lääke. Tai jos tänään lopettaisin. Ehkä lopetan jo tänään. Luulen, että en enää kärsi unettomuudesta.
Tästä nyt ei tiedä kuin Kultsi, joka oli heti "Mennään syömään ulos tänään!" Minä ajattelin tosin mennä kuntosalille vahvistamaan selkääni. ;-)
Sitten soitin yhdelle hyvälle ystävälleni, tulevalle kummille. Hän on tietoinen kaikesta, ja hirmuisen onnellinen. Hän on nähnyt, kuinka me olemme monta vuotta yrittäneet ja yrittäneet kaikkemme. Muut saavat vielä odottaa tätä jymy-yllätystä.

torstai 25. maaliskuuta 2010
16.12.2010?
Aloitan uuden, kolmannen blogin, jossa käsittelen lahjoitettua munasolua. Laitan jossain vaiheessa tänne "tapahtumat", joita on ollut ennen luovutetun munasolun saantia.
--------------------------
Tämä päivä on ollut erikoinen, sillä kohtuuni laitettiin kauan odotettu alkio. Luovuttajasta emme tiedä mitään, mutta oletan, että hän on synnyttänyt ja hän on alle 35-vuotias.
Aamulla menimme VL:oon. Oli hyviä uutisia: Kahdeksasta solusta kuusi lähti kehittymään alkioiksi, näistä kuudesta yksi oli monitumainen ja toinen muuten "frakmentoitunut", mutta neljä alkiota olivat priimaa eli normaalisti jakaantuneet. Nyt sitten kolme pistettiin pakkaseen, jokainen omaan "olkeen" (joten 3 alkiota odottamassa, jos tämä ei onnistu) ja yksi kohtuuni.
Katselimme monitorista, kun lääkäri ujutti sellaisen "pillin", jossa oli mm. ilmakuplia. Oletan, että kahden ilmakuplan välissä oli tämä alkio, koska kaksi ilmakuplaa nähtiin siirrettävän. Ehkä sitä mini-alkiota ei näe, mutta ilmakuplat näkee, joten mene ja tiedä. No, Kulta oli pätinöissään, minä olin vain vessahätäinen. En saanut käydä vessassa aamupisun jälkeen, jotta se "pilli" meni helpommin kohtuun, kun oli rakko täynnä. Täysinäinen rakko suoristi jonkun mutkan matkalta.
Kahden viikon päästä menen verikokeisiin, eli 8.4. Verikokeesta näkee paremmin, olenko raskaana.
Huomaan, että Kultsi on aika otettu koko prosessista, jotenkin hän rakastaa minua nyt vielä enemmän...
Lähdettyämme sieltä (sain käydä veskissä) menimme kahveelle. Kultsi oli laskeskellut, että joulukuun 16. olisi laskettu aika. Enkö juuri Tuulan blogia lueskellut, että meinasi tulla jouluvauva? Noh, yritän toppuutella. Mahikset ovat jotain 30 prosentin luokkaa. Ehkä paremmat, kun olen joskus ollut raskaana. Se vaan silloin oli tuulimuna, eli huono alkio katosi jonnekin, mutta raskaus edistyi 3 kuulle.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)