Viikkoja 10 täynnä

Kävimme pyöräilemässä viime lauantaina 10 kilometriä. Vauu! Pyöränkumit olivat mielestäni liian kovat, ja kivistä tietä mentiin. Masukit eivät tykkää! Täytyy seuraavaa kertaa ajatellen tyhjentää pyöränkumeja tyhjemmäksi.
Istuskelin välillä mättäällä ja söin hedelmiä. Nautin viimeisestä hellepäivästä, ja nyt ei ollut niin kuuma. Odotan, että etominen häipyisi, jotta jaksaisin pyöräillä pitempiä lenkkejä.

Tässä yhtenä iltana alkoi päätä särkemään kunnolla, ilmi selvää migreeniä. Taisi olla ukkosta ilmassa. Seuraava yö oli kamala: juoksin oksentamassa varmaan neljä kertaa, pää oli kipeä, Panadol ei auttanut. Kaikki, mitä söin, tuli ulos. Yritin rentouttaa itseäni jaloista päähän, mutta aina se jäi yritykseksi, eli en ensimmäisestä varpaasta eteenpäin päässyt. Kello kävi, epätoivo iski, päätin yöllä, että en seuraavana päivänä töihin mene. En yksinkertaisesti jaksa, kun olin nukkunut vain muutaman tunnin, ja päätä särki. Aamulla laitoin kelloin soidessa viestiä pomolle.

Minä muuten ilmoitin tässä muutama viikko sitten eräänä perjantaina pomolle asiasta näin: "Mulla on pommi kerrottavana". Sanoin, että kerron aika aikasin, mutta kun voin välillä niin huonosti, että ei ihmettele. Hän sanoi, että onnittelisi, mutta ei ihan vielä. Hän otti asian ihan positiivisesti. Kyllä hän tietää, että olemme yrittäneet lasta jo ties vaikka kuinka kauan ja adoptioprosessiakin yritettiin. Hän sanoi, että otan ihan iisisti nyt. Töitä tulee ja menee, niistä ei kannata ottaa stressiä. Onhan hänelläkin kolme poikaa...

Migreeniä potiessani sinä aamuna pomolta tuli sitten tekstiviesti takaisin, että silloin varmasti on töissä rauhallista, ja yritän vain parannella itseäni. Onneksi pomo ymmärtää. Edellisen työpaikan pomo ei olisi ymmärtänyt (ja sen takia sieltä lähdinkin)

Jäin sitten sinä päivänä kotia pitämään sohvaa paikoillaan. Kyllä se migreeni jossain vaiheessa iltapäivällä hälveni, nukuin, välillä katsoin kovalevyä tyhjäksi Hauskoista Kotivideoista, välillä lueskelin... Mutta kyllä siihen sairasteluun koko päivä meni. Välillä yritin syödä, välillä oksentelin, mutta illalla söin jo lusikallisen jäätelöä! Enempää en olisi saanut alas.

---------

Viime tiistaina tuli Väestöliitosta kirje: Lääkäri oli laittanut minulle ison esitteen luettavaksi: "Äidille". Post-it lappu oli päällä: Tässä hiukan luettavaa, terv. VSA. Oli kirjanen uudempi painos kuin se, minkä saimme neuvolasta. Nyt se on luettu kannesta kanteen.

Perjantaina kävin neuvolassa. Soitin sinne torstaina ja valitin sitä, kun en nuku. Noh, on siihen jotain, onneksi. Tiistaina olin niin väsynyt, kun olin valvonut monta tuntia yöllä. Ihme, että jaksoin kurssilla.
Ensin olimme neuvolatädin luona, joka mittasi verenpaineen, punnitsi jne. Olin laihtunut kilon. Selitin, että oli vähän vähemmän vaatteita (helle) ja olin juuri käynyt vessassa. Ehkä pitää olla jotain painoa kertynyt seuraavaan kertaan. BMI on 21. Verenpaine oli matalampi kuin edelliskerralla, verikokeet ja pissakokeet olivat ok. Eli ei mitään huolestuttavaaa sillä saralla.
Seuraavaksi oli lekurin vuoro. Ihan mukava naishenkilö. Kirjoitti lähetteen Naistenklinikalle, että ottavat siellä sitten niskapoimu-ultrat ja kromosomiverikokeet, kun kerran tuo sairaala on synnytyssairaala (toivottavasti saan keisarileikkauksen). Sain reseptin unilääkettä. Sanoin, että jos vaikka kerran viikossa saisin ottaa tapletin, edes yhden yön nukkua kunnolla keskellä työviikkoa. Eli tenoxia yksi tapletti illalla, jos olen pari edellistä yötä nukkunut huonosti. Ihan hyvä.
Sitten sain reseptin pahoinvointiin. Olen aika herkkä, kun hampaitten harjauskin aiheuttaa etomista. Kerroin, että jos joku oksentaa, niin kyllä minäkin alan oksentelemaan. En ole vielä turvautunut niihin suppoihin, yritän pärjätä ilman.
Papakokeen nirhasi (auts!) ja sen jälkeen lääkäri otti dopplerin (kai se noin kirjoitetaan) ja liikutti sitä vatsani päällä. Kyllä ainakin yhden lapsen sydämen äänet kuultiin. Oli se jännä kuulla :-) Selitin, että on maha kasvanut, kun olen syönyt perunamuussia ja karjalanpiirakoita... Kyllä se on kohtu, joka on kasvanut, totesi lääkäri. Siis maha on jo kasvanut, vaikka on vasta 10. viikko.

Kun pääsin perjantaina töihin, pomo soitti sisäpuhelimella ja kysyi: "Onhan kaikki hyvin?" Oli huojentunut, kun kerroin, että kaikki on hyvin. Hän oli varmaan torstaina huolestunut, kun kerroin meneväni lekuriin perjantai aamuna. Mainitsin jossain vaiheessa päivää, että saan ottaa yhden unilääkkeen viikossa (jippii), kun kärsin unettomuudesta. Pomokin kärsii... Kärsitään yhdessä. :-)