VOIHAN PYHÄ JYSÄYS!!!

Tänä aamuna heräsin vähän vaille kuusi, menin pesulle, ja 20 minuutin päästä olimme jo matkalla kohti Hesaa. Söin autossa, ja hitaasti, kun nykyään aamuisin pitää varoa, että ei tule yrjötys. Syön sitä, mitä kestän: mandariinia, leipää, ehkä rahkan, viinirypäleitä.
Kultsi sanoi, että lähdimme niin aikaisin, että voimme matkalla käydä kahvilla. Otin karjalanpiirakan (yksi harvoista hyla-tuottteesta siinä kahvilassa) ja teetä - ilman maitoa?! Ei maistu tee valkaisun kanssa enää!?

Olimme Väestöliitossa vähän ennen klo 08, ja tapaaminen lääkärin kanssa oli tasalta. Hän kysyi, miten voin. Vastasin, että minulla on aamupahoinvointia. Hän hymyili tuolle vastaukselle. Ja kerroin siitä viime viikkoisesta verenvuodosta.
No, sitten... asetuin makaamaan siihen lavetille, Kultsi laitettiin istumaan johonkin, josta näkee paremmin ruudulle... Sitten näkyi kuva, ja lääkäri sanoi: "EI VOI OLLA TOTTA?!" Minä ajattelin, että niin, kesken se on mennyt, eikö vain? Tää on taas näitä tuulimunaraskauksia. Kaikki muu kehittyy, istukka jne. mutta alkio on häippässyt. Kokemusta on.

Hän jatkoi: "Täällä on kaksi sydäntä! Alkio on jakautunut aikaisessa vaiheessa, joten identtiset kaksoset!" TÄH! Joo, ja kyllä, sieltä ruudusta näkyi kaksi tykytystä. Minun sisällä on kolme sydäntä (oma mukaan lukien)!!! VOI PYHÄ SYLVI SENTÄÄN! Hän sanoi, että ei yhtään ihmettele, jos minulla on ollut niin paha aamupahoinvointi.

Kysyin, miten usein hän on nähnyt tällaista, niin neljä vuotta sitten lahjamunasolu on jakautunut. Tämä on harvinaista, 1 % vaan... Voihan rähmä, en voi muuta sanoa.

Olen ISO RISKI nyt:
a) jo 42-vuotias
b) kohdussa 4x5 cm myoma, lihaskasvain
c) lahjamunasolu
d) kaksoisraskaus
e) ensisynnytys

Minun pitäisi nyt soittaa neuvolaan, kertoa, että olen 7. viikolla raskaana ja odotan lahjoitettuja identtisiä kaksosia jne.
Kahden viikon päästä käymme uudestaan ultrassa VL:ssä, koska lääkäri haluaa nähdä, ovatko nämä samassa sikiöpussissa vai omissa pusseissaan. Toivottavasti jälkimmäinen tapaus, niin olisi vähemmän riskiä.
Ja mahdollisuus on, että toinen katoaa, who knows. Oikeasti se olisi parempi, jos toinen katoaisi, ihan tosi. Ajatelkaa nyt! Vaikka raskaus menisi ok, niin sitten kaikkea kaksin kappalein - tosin myös onnea ja iloa kaksin kappalein :-)

Se toissa maanantainen verenvuoto: minulla oli hematooma kohdussa. Kuuklasin: mustelma? Kyllä siellä jonkin näköinen "arpi" näkyi, mutta se oli kaukana maha-asukeista, ja myoma on myös niin kaukana asukeista kuin mahdollista. Kystastakaan ei ollut mitään tietoa enää.

Kultsille mainitsin siinä, että ei nämä varmasti 42 viikolle kehity, voi mennä aikaisemmin raskaus poikki ja asukit ovat keskoskaapissa. Se on vaan aika iso todennäköisyys.

Tässähän voi tulla muutto eteen, jos tämä kehittyy, asumme nimittäin 55 neliön kaksiossa. Jos, jos, jos...

Nyt se sitten alkoi

Meinaan pahoinvointi! Lauantaina kävin Helsingissä, ja silloin vielä söin kaikkea, kahviakin join! Mutta vaakataso kutsui, onneksi kylässä oli siihen mahdollisuus. Sunnuntaina kävin Hämylinnassa, siellä jätin kahvin pois, ei maistunut, mutta muuten söin kyllä kaikkea, ja sielläkin pääsin vähän vaakatasoon. Alkoi kyllä olemaan hiukan paha olo.

Maanantaina en lähtenyt töihin. Tuli verta ja pelästyin. Jonkinlainen klöntti tuli, ja vatsa oli kipeä kuin menkkojen aikoina. Otin Panacodin ja nukuin. Sitten lähdin terveydenhoitajalle ja samalla reissulla kävimme syömässä. Kultsi jäi kotia tukemaan minua. Sanoin, että nyt taisi tulla keskenmeno :-( Ei enää nipistänyt siitä yhdestä kohtaa vatsaa, mistä on nipistänyt. Ne menkat oli kyllä oudot: kesti vain neljä tuntia!

Ravintolassa söin lasagnea, ja sitten alkoi oksentelu. Oksentelin koko illan ja yön. Mitään en pystynyt tekemään kuin olemaan vaakatasossa. Ajattelin, että tätäkö mä toivoin?!? Tällaista etomista. Se lasagne tuli ylös ja moneen kertaan, ja vatsapohjan kera.
Tiistaina en lähtenyt töihin. Kultsi lähti. Minä kävin uudestaan työterveydenhoitajalla, ja sitten lähdin Hesaan väestöliittoon otattamaan verikokeen. Onko HCG-arvo vielä koholla vai ei?
Söin yhden pienen nokareen leipää ja yhden mehun ennen Hesaan lähtöä, sitten Hesasta tultua menin kauppaan ja etsin sellaista, mikä voisi pysyä sisällä. Tikkaria teki mieli!
Sain syötyä leipää, yhden banaanin ja vähän mehua. Ihan tosi hitaasti söin ja koko ajan ajattelin, että eihän tämä suupala nosta oksennusta ylös. Pelkäsin jo, että joudun tiputukseen, kun maanantaina vesikään ei pysynyt sisällä.

Tiistaina mitään ei enää tullut ylös, mutta pientä etomista koko ajan. Illalla jaksoin jo vähän siivoilla.

Tänään lähdin normaalisti töihin, tosin aamukahvi jäi nyt pois. Olin ollut niin kalpea että töissäkin huomasivat, että en mä kunnossa ole. Kaupasta hain leipää, cream crackereita, mehua, piimää, tomaattia ja kurkkua. Mitään lämmintä ei tee mieli. Leipä maistui nyt tosi hyvältä!

Soitin väestöliittoon. HCG (raskaushormoni) huitelee jossain korkeuksissa! Siis sen mukaan olen tosi-raskaana, ja se maanantainen klöntti ja pika-menkat, ei kannata vielä huolestua. Jos olisi ollut keskenmeno, olisi vuoto ollut pitempää. Mikä lie tullut sitten ulos. Kuulemma ihan normaalia...? Mutta se nähdään vasta viikon kuluttua, kun menen ultraan, onko maha-asukkia vai ei.

Nyt olo on ihan ok. Pientä etoa, mutta siihen kai tottuu pikku-hiljaa. Jos menee sen kaavan mukaan, kuin viisi vuotta sitten (jolloin keskenmeno), tätä etoa on nyt pari kuukautta. Ja etominen alkoi, niin kuin silloinkin, kun menkat olivat olleet viikon myöhässä. Mutta ei suurempaa oksentelua, kunhan välttelen maustettuja ruokia.

Nipistelyä

Ei mitään suurempia tuntemuksia. Odotan niitä, uskokaa tai älkää, etomistuntemuksia ja väsymystä. Niitä ei ole, ja ajattelen koko ajan, että en voi olla raskaana. Pelottaa suoraan sanoen, siis se, että ultrassa tämän kuun lopussa todetaan, että ei siellä (kohdussa) mitään kasva... byäää! Miten voisin ajatella, siis olla ajattelematta koko asiaa? Vaikeeta! Tätä tämä varmaan on kaikilla, jotka ovat samassa tilanteessa. Vuosia odotellaan ja kokeillaan kaikenlaista, ja sitten kun tärppää, niin pelottaa ihan p...sti, että raskaus menee kesken.


Nukuin huonosti alkuviikon: heräsin aamuyöstä hikoiluun ja vessahätään. Ei ennen tarvinnut rampata vessassa, mutta nyt täytyy (pissattaa).
Nukun ilman lääkkeitä näinä päivinä. Googletin Triptyliä, ja se, mitä luin, oli lohduttavaa, mutta en nyt niitä syö vaan pinnistelen ilman. Sepramia etsin myös, ja totesin, että voin sitä kyllä syödä kaikessa rauhassa, mutta sitten kun tämä lapsijuttu on voitonpuolella, esim. 5. kuulla, lopetan sen lääkkeen.

Nyt on kolme yötä nukuttu kuin tukki! Jes! Unettomuus on ehkä taakse jäänyttä elämää vähäksi aikaa. Sanoin Kultsille, että on pakko nukkua ikkuna rakosellaan, ja jätin iltateen pois.

Eilen kaupungilla kävellessä totesin, että onpa voimakasta hajuvetta. Jaha, mistäköhän päin tuuli, kun lähistöllä ei oikeastaan ollut ketään? Nytkö tuo hajuaisti alkaa temppuilemaan ja ylireagoimaan?

Vatsaa on nipistellyt oikein kunnolla, öin ja päivin. Nipistelee vatsan vasemmalta puolelta, yhdestä kohtaan. Olisiko alkio kiinnittynyt juuri siihen, mihin se laitettiin? Jos näin on, se olisi hyvä juttu, koska iso myoma on selkäpuolella. Näin ollen istukka ei kasvaisi myoman päälle.

Eilen illalla vähän panikoin, kun huomasin, että kutsumani liimapallero-lääkkeet olivat loppuneet! Joka aamu ja ilta pitää tunkea 3 palleroa, tiedät-kyllä-minne, jotta istukka/kohdun limakalvo tms. kehittyisi. Tänä aamuna oli pakko mennä apteekkiin hakemaan täydennystä. Miten olinkaan ollut niin huolimaton, että en ollut huomannut niiden lääkkeiden loppuvan.

Mutta mutta, ei ole edes rintojen aristuksia. Pitäisihän, ainakin jälkimmäisiä tuntemuksia tulla jossain vaiheessa, pitäisihän?

Merkkejä odotellessa

Nyt olen muutamia päiviä ollut tästä onnellisesta asiasta tietoinen, mutta oma kroppa ei tiedä vielä mitään. Ehkä hajuaisti on herkistynyt, mutta ei kyllä vielä mitenkään merkitsevästi, että voisin reilusti sanoa, mistä johtuu. Vatsassa ehkä kipristelee... Kalenteria kun katson, menkkojen olisi pitänyt pari päivää sitten alkaa, mutta ehkä se raskaushormooni on vielä niin pienimääräinen, että sen takia ei vielä ole mitään suurta tuntemusta.

Muistellessani viisi vuotta taaksepäin, silloin alkoi öklöttää suunilleen sitten, kun menkat olivat viikon myöhässä. Eli ehkä tällä viikolla jää kahvinjuonti, tai sitten ei.

Taisimme viisi vuotta sitten menettää yhden asiakkaan, kun hänen hajuvesi kävi minun nenääni liian voimakkaasti. Eh, tällä kertaa yritän vain kestää voimakkaat tuoksut. Olen muutenkin hajusteherkkä, joten voipi olla vaikeaa.

Jätin untasyventävät pois heti, kun sain tietää. To-pe -välinen yö oli vähän paha: nukuin koiranunta, tosi kevyesti, no siltä ainakin tuntui. Olin kyllä ihan pirteä koko päivän.
Seuraavan yön nukuin syvää unta sen, mitä nukuin, mutta heräsin varmaankin neljä kertaa. Odotan, että se raskaushormooni saa minut nukkumaan kunnolla mahdollisimman pian. Unettomuutta pelkään.

No, näillä tiedoilla ja tuntemuksilla mennään.

Verikokeessa, totuuden hetki!

Eilen kysyin Kultsilta, että yritämmekö uudestaan tätä alkionsiirtoa syksyllä vai nyt heti keväällä. Niitä alkioita kun on nyt kolme pakastimessa. Hän sanoi, että se on ihan minusta kiinni. Ajattelin ottaa vähän taukoa, ja yrittää sitten syksyllä. Olo on ihan mitään sanomaton, tavallinen. Maha ilmavaivoilla, kuten aina (ruisleipä), ei mitään erikoista. Mietin, että kehotetaanko minun lopettaa ne lääkkeet, jotta menkat alkaisivat.

Menin aamulla Väestöliittoon verikokeeseen. Sanottiin, että klo 14 saan tietää soittamalla sinne. Riensin sitten arkisiin aherruksiin antamatta ajatustakaan millekään.

Minua oli pyydetty Israeliin mukaan, mutta sanoin, että ilmoitan ensi viikon alussa, pääsenkö lähtemään. Kun en ollut varma vielä mistään.

Kuka haluaa tietää, kuka haluaa tietää? Käsi ylös!

Soitin klo 14.08 Väestöliittoon ja olin valmis kuulemaan tuomion... siis täh? Positiivinen? Siis ihanko totta? Hcg-arvo 400. EVOT!!! (=ei voi olla totta!) Siis mä oon raskaana, täh??? Toi Hcg-arvo on jotain alle 10 normaalisti, kai? Joten lääkkeet jatkuu, ja ultra 28.4. Silloin pitäisi jo näkyä sydän :-D HAH HAAA! No, yritän olla hissukseen, mutta miten se onnistuu?

Oh, on niin väsyttänyt, olisin nukkunut aamulla taas pitkään, mutta oli pakko lähteä. Olimme pääsiäisen sukuloimassa pohjoisessa, ja nukuin siellä kuin pieni porsas, ei mitään ongelmia. Nyt viikonloppuna täytyy lopettaa se unta syventävä lääke. Tai jos tänään lopettaisin. Ehkä lopetan jo tänään. Luulen, että en enää kärsi unettomuudesta.

Tästä nyt ei tiedä kuin Kultsi, joka oli heti "Mennään syömään ulos tänään!" Minä ajattelin tosin mennä kuntosalille vahvistamaan selkääni. ;-)

Sitten soitin yhdelle hyvälle ystävälleni, tulevalle kummille. Hän on tietoinen kaikesta, ja hirmuisen onnellinen. Hän on nähnyt, kuinka me olemme monta vuotta yrittäneet ja yrittäneet kaikkemme. Muut saavat vielä odottaa tätä jymy-yllätystä.