torstai 6. lokakuuta 2011

Äitiys yksi vuosi

Tänään on suuri päivä: tytöt täyttävät yhden vuoden. Viime sunnuntaina juhlimme jo kertaalleen noin 10 kutsuvieraan kanssa, ylihuomenna jatkuu juhliminen 15 muun ihmisen kanssa.

Aamulla oli vierailu neuvolatädin luona: Anna 8,5 kg, 71 cm; Bertta 10 kg, 74 cm. Molemmat seisoo ja kävelee tukea vasten, Anna höpöttää tavuja, Bertta on jo seissyt 10 sekuntia ilman tukea. Konttaavat ympäri taloa sen minkä kerkeävät. Kohta saa keittiön laatikot laittaa lukkoon, ovia on jo pitänyt sitoa kiinni.
Neuvolassa saivat "synttärilahjaksi" rokotuksia, mutta myös pienen pullon D-vitamiinia.

Nyt harjoitellaan nokkamukista juomista. Itse syövät pöydältä sormiruokaa: herneitä, parsakaalia, porkkanoita, banaania, riisiä, perunaa... Millekään ruoalle ei olla allergisia, tosin pähkinä on vielä kokeilematta.

Normaalimaitoon pitäisi siirtyä, nyt vielä juodaan t-u-t-t-e-l-i-a. Itse en haluaisi antaa normimaitoa, kun olen lueskellut lehmänmaidon ja 1-tyypin diabeteksen yhteydestä. Isän puolelta ukilla on 1td, samoin ukin siskolla ja isän serkulla, mutta onneksi suurin osa suvusta on ilman 1td:a.
Harmittelen, että äidinmaitoa eivät saaneet tarpeeksi, vaan piti t-u-t-t-e-l-i-a alkaa juomaan. Mutta kun ei herunut niin ei herunut. Toivottavasti t-u-t-t-e-l-i (siinä oleva lehmänmaito) ei vahingoittanut tyttöjen haimaa.

Googletin, milloin/missä tahdissa siirrytään lehmänmaitoon, niin törmäsin mm. tiede.fi-sivustolla olevaan artikkeliin: geeni ja lehmänmaito imeväisille = suurempi tod.näk. sairastua 1td:een. Googlatkaa, jos kiinnostaa lukea enemmän.
Suomessa on eniten maailmassa 1td:ta, täällä myös juodaan eniten lehmänmaitoa maailmassa.
Mitäpä ei äiti uskoisi/tekisi, jos on huolissaan lastensa terveydestä.

En kyllä osaa antaa itselleni anteeksi, jos nämä tytöt saavat diabeteksen, ja varsinkin vauvana. Ukki sai 18-vuotiaana, ukin sisko 30:nä, joten jos tytöt siihen sairastuvat, niin toivottavasti mahdollisimman myöhään, toivottavasti ei koskaan. Toivottavasti löytyy parannuskeino diabetekseen ennen sitä.

(anteeksi tavuviivat, ehkäisin googlettamisen tähän blogiin, jos tuota juomaa googlataan)

ps. En ole luomuna raskaana, tässä iässä vaan menkkojen ajankohdat alkavat heittelehtimään.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

hei
entiedä miten käyt täällä mutta oli pakko kirjoittaa! meillä niin sama tilanne, toki nyt rv 27+5 ja ttts..
tilanne kuulemma rauhoittunut, ultrissa käyty kerran viikossa, painot 780g ja 1040g viimeviikolla. vesierot 2cm ja 9cm jouluviikolla, nyt tasoittuneet.
toivoen että vielä saadaan jatkaa masuoleilua, mutta ihana lukea tämä ja nähdä että meillä on mahis terveisiin tyttöihin! <3
kiitos, että olet kirjoittanut tämän! ja toivottavasti vielä käyt välillä täällä :)
miten mennyt kahden kanssa?
meillä esikoinen maaliskuussa 3v ja kyllä jännittää :)
terv j & pikkuset